Mielenkiintoinen "luonto" hetki oli aamulla, kun koiria lähdettiin ulkoiluttamaan. Pupu-boxinkia! Siis oikeasti, ne tappeli kunnolla, nyrkein! Tälläistäkään en ole tosiaan ennen nähnyt kuin luonto- ohjelmissa... Outoa. Piti oikein jäädä pällistelemään kun kaksi rusakkoa seisoi takajaloillaan, ja mätki nyrkkeilijän lailla toisiaan niin, että oikeasti, mätke kuului! Koiratkin oli niin ihmeissään, etteivät järjestäneet sitä normaalia kohtausta, vaan tuijottivat yhtä hölmistyneinä kuin emäntäkin noita erää ottavia pupuja.
Jossain vaiheessa kuitenkin jänöt huomasivat runsaan yleisön, ja pistivät vettä myllyyn, ja ryhtyivät vielä potkimaan toisiaan!
Olen kyllä paljon katsonut luonto- ohjelmia, ja muutenkin olen luonto ihminen, mutta se on aina niiin erillaista, kun näkee livenä jotakin. Jotenkin sitä käyttäytyy aika hölmösti kun kohtaa "oikeata" luontoa.
Mexicossa lähdimme tutustumaan tippukiviluolaan, ja koska tien varrelta ei päässyt muuta kuin autolla paikalle pientä hiekkatietä, ja autoa ei näkynyt, lähdimme kävelemään tietä pitkin. Kyselimme vartijalta, että kuinka pitkä matka on? Vartijahan ei tajunnut kysymystämme, mutta antoi kuitenkin ymmärtää (tai näin tajusimme) että matkaa 2km. No, eihän tuo ole matka eikä mikään, ja lähdimme tallustelemaan. Vartija jäi hölmistyneen näköisenä katsomaan peräämme... Käveltyämme aika reilunkin matkan (enemmän kuin tuon 2km) oli kyltti, jossa luki että matkaa jäljellä 2km! no joopa joo... Matka halki viidakon oli kuitenkin antoisa, vaikkakin hikinen. Jäimme esim. pällistelemään viidakossa tarantellaa, joka loikoili polun varressa. Emmehän olleet aijemmin nähneet noita, muuta kuin lasin takana. Hetken matkan päässä pusikossa vilahti jotain... No, "melko" iso lisko livahti. Ja olihan siellä, jos jonkinlaista mönkijää. Hetki ennen kuin saavuimme perille, tuli auto vastaan, joka kyseli, haluammeko kyytiä. Tietysti se kelpasi! Kuski kyseli varovaisesti, että "näkyikö eläimiä...?". Kuski kuunteli kauhuissaan kun selittelimme mitä olimme nähneet. Tajusimmepa tämän sitten myöhemmin, kun kuuntelimme tippukiviluolan ohjastajaa... Mexicossa kuolee joka vuosi hyvin paljon ihmisiä esim. käärmeen puremaan. Mexico on täynnä erillaisia, toinen toistaan myrkyllisempiä käärmeitä, mm. sellaisia, jotka oikeasti väijyvät, hyökkäävät, ja salaman nopeasti pistää sinua myrkky hännällään mahdollisimman moneen kohtaan. Tämän jälkeen on hyvä, jos pysyt hengissä n. 20 sekunttia... Alkoipa jännittää niin paljon, että pyysimme samaa kuskia, joka meidät toi, viemään takaisin.... Hölmöjä Suomalaisia! Tätä mieltä olivat myös varmasti paikalliset...
torstai 29. toukokuuta 2008
tiistai 27. toukokuuta 2008
Leijailua höyhen (karva) saarilla!
Voi mikä autuus ja hiljaisuus! Se "oppilas" lähti kotiin, ja nyt olemme voineet leveillä koko porukka omassa sängyssä, ilman mitään inahdustakaan. Tai siis jos ei lasketa sitä hyttystä joka aamulla lensi korvaani! Siis korvan sisään! Ihme dille, mikähän siinäkin oli itu?
On todella outoa nukkua "yksin". Karvaiset kaverit tietty ovat saaneet ekstra etuuksia ja pötköttäneet minun kanssa. Tälläiseen voisikin vaikka tottua... ;) Koirat ovat saaneet pitkiä kävelyitä ja pelkkää lullutusta. Nyt on aikaa niille.
Katin eilen lenkillä ottamassa kuvassa naapurin Flaami ja Vares, parhaat juoksu kaverit!
Monesti sitä istuu työpäivän jälkeen sohvalle, väsyneenä ja ehkä hieman ärtyneenä, kun koirat hyppivät onnesta soikeana ympärillä. Monesti ärjyy koirille, mutta mitä, MIKSI? He ovat ansainneet huomiota. He ovat odottaneet kotona koko päivän, että tulisin kotiin ja he saisivat ohjelmaa. Tässä kohtaa en käsitäkkään heitä, jotka ottavat koiria, ja sitten niille ei ole aikaa? Olin kuinka väsynyt tahansa, meillä ulkoilutetaan koirat. Lyhemmin tai pidemmin, mutta ulkoilutetaan kuitenkin. Minulla on myös periaate, että en käy töissä vessassa. Miksi kävisin? Eihän koiratkaan kotona pääse! Koska eihän ne sisälle pissi...Mietippä itse... Niin, ja jos itse kiirehtii aamulla vessaan, niin yhtälailla koirilla on hätä. Kuka voi ikinä pitää koiria niin ettei välitä niistä kun kotiin tulee? Jos olet päivän ollut töissä, niin heti on lähdettävä ulos koirien kanssa, HETI! Ei ole mitään syitä olla menemättä, paitsi vastuuttomuus ja omaan napaan tuijottaminen. Ja sehän on yltiö pahuus kaikessa...
Koiran on saatava huomiota ja sille on kehiteltävä ohjelmaa, joka päivä! Ennen kaikkea, ulkoilua. 3 x 30min on kait minimi, ja voisi sanoa että rodusta riippumatta! Jos ei siihen pysty, niin kannattaa miettiä,miksi ylipäänsä on hankkinut koiran?
Jos koira nukkuu 20h päivässä, niin se on ehdottoman tylsistynyt. Jos koira haukkuu koko päivän, on se 100 varmasti stressaantunut ...
On todella outoa nukkua "yksin". Karvaiset kaverit tietty ovat saaneet ekstra etuuksia ja pötköttäneet minun kanssa. Tälläiseen voisikin vaikka tottua... ;) Koirat ovat saaneet pitkiä kävelyitä ja pelkkää lullutusta. Nyt on aikaa niille.
Katin eilen lenkillä ottamassa kuvassa naapurin Flaami ja Vares, parhaat juoksu kaverit!
Monesti sitä istuu työpäivän jälkeen sohvalle, väsyneenä ja ehkä hieman ärtyneenä, kun koirat hyppivät onnesta soikeana ympärillä. Monesti ärjyy koirille, mutta mitä, MIKSI? He ovat ansainneet huomiota. He ovat odottaneet kotona koko päivän, että tulisin kotiin ja he saisivat ohjelmaa. Tässä kohtaa en käsitäkkään heitä, jotka ottavat koiria, ja sitten niille ei ole aikaa? Olin kuinka väsynyt tahansa, meillä ulkoilutetaan koirat. Lyhemmin tai pidemmin, mutta ulkoilutetaan kuitenkin. Minulla on myös periaate, että en käy töissä vessassa. Miksi kävisin? Eihän koiratkaan kotona pääse! Koska eihän ne sisälle pissi...Mietippä itse... Niin, ja jos itse kiirehtii aamulla vessaan, niin yhtälailla koirilla on hätä. Kuka voi ikinä pitää koiria niin ettei välitä niistä kun kotiin tulee? Jos olet päivän ollut töissä, niin heti on lähdettävä ulos koirien kanssa, HETI! Ei ole mitään syitä olla menemättä, paitsi vastuuttomuus ja omaan napaan tuijottaminen. Ja sehän on yltiö pahuus kaikessa...
Koiran on saatava huomiota ja sille on kehiteltävä ohjelmaa, joka päivä! Ennen kaikkea, ulkoilua. 3 x 30min on kait minimi, ja voisi sanoa että rodusta riippumatta! Jos ei siihen pysty, niin kannattaa miettiä,miksi ylipäänsä on hankkinut koiran?
Jos koira nukkuu 20h päivässä, niin se on ehdottoman tylsistynyt. Jos koira haukkuu koko päivän, on se 100 varmasti stressaantunut ...
sunnuntai 25. toukokuuta 2008
Sympatiat uusille äideille!
On se, en voisi edes kuvitella, kuinka rankkaa olisi olla tuore äiti, vieressä koko ajan huutava lapsonen. Joten kaikki sympatia niille monille uusille äideille, jotka tuon asian kanssa painivat ja siitä selviytyvät. Itse en varmaan selviytyisi.
Hassuahan on se, että jos koira on "liika" hankala, sen voi aina antaa pois, mutta entäs lapsi? Sitä ei voi antaa pois, sitä ei voi lopettaa tms, jota voi koiran kanssa tehdä. Tai ei se koirankaan kanssa ole mielestäni hyväksyttävää, mutta joillekkin se on ns. ainut vaihtoehto...
Itse olen sitä mieltä että 99% koirien käytös ongelmat johtuvat siitä, mitä narun päässä tapahtuu.
Onhan selvää, että auto- onnettomuudet johtuvat siitä mitä ratin ja penkin välissä tapahtuu. Vai kannattaisiko harkita auton kiinnittämistä tolppaan, kun liukas keli alkaa suistamaan autoja ojaan...?
Tämä pohdinta siis johtunee siitä, että meillä oli viikonloppuna "pienesti" läheisriippuvainen koira nuorukainen "opissa".
Jo muut koirat opettivat sille elämän arvoja, ja koiranuorukainen sopeutuikin muutamassa päivässä oloonsa. Yöt oli kurjia. Koiruus olisi halunnut tehdä kaikkea muuta kuin mitä piti. Se itki ja kiukutteli, potki ja repi... Tässä tullaan siihen, kuinka nostan hattua niille uusille äideille...
Valvoin yhden yön ja kuuntelin koiran huutoa. En reagoinut siihen, koska se olisi ollut koiralle palkka. Korkeintaan kävin muutaman kerran avaamassa äänijänteitä, niin että koiran korvat lepatti hetken huudostani. Mutta jo vain, kun käänsin selkäni, huuto alkoi taas. EPÄREILUA! Toinen yö meni samoissa merkeissä, mutta olin vain niin väsynyt, että vedin oven kiinni, ja nukahdin koiran huutoon. Aaamulla heräsin kun puhelin soi, olin nukkunut koko yön! ( yö 02.00- 7.30). Koirakin oli hiljaa! Sekin oli kait nukahtanut omaan huutoonsa...?
Olin jo ihan hermoraunio yhden yön jälkeen ja ajattelin, kuinka jotenkin yllättäen aloin tajuta niitä äitejä jotka ravistelivat muksujaan, koska elävät samankaltaisessa tilanteessa joka päivä. Taas sitä miettii, haluaako omia lapsia kuitenkaan??
Ehkäpä nuo naapurin pari vesseliä riittää, kun käyvät yö kylässä...? Ja koirat... Ehkä? Ehkä ei, mutta jos ikinä omaa jälkikasvua siunaantuu, niin ensiksi ostan korvatulpat ja ison talon... Tai tilavan auton, johon voi paeta aamusta iltaan huutavaa mukulaa.
Kuten kaikki varmasti tietää, on kurjaa jos ei saa nukuttua. Jos vielä syy on esim. huutava koira, tai lapsi, mölyävät naapurit tai vaikka unettomuus. Väsyneenä tulee tehtyä huonoja ratkaisuja, on kiukkunen ja saa muutkin huonolle tuulelle. Onhan tämäkin todettu tieteellisillä tutkimuksilla.
On kait reilua, että itse viihtyy omassa minässään? Ei ole reilua vain ajatella vain muiden hyvinvointia, ja itse voi huonosti. On hyvinkin tärkeää saada kunnolla nukuttua, eikä kenelläkään ole oikeutta sitä häiritä!
Mukavaa viikon alkua kuitenkin! =)
Hassuahan on se, että jos koira on "liika" hankala, sen voi aina antaa pois, mutta entäs lapsi? Sitä ei voi antaa pois, sitä ei voi lopettaa tms, jota voi koiran kanssa tehdä. Tai ei se koirankaan kanssa ole mielestäni hyväksyttävää, mutta joillekkin se on ns. ainut vaihtoehto...
Itse olen sitä mieltä että 99% koirien käytös ongelmat johtuvat siitä, mitä narun päässä tapahtuu.
Onhan selvää, että auto- onnettomuudet johtuvat siitä mitä ratin ja penkin välissä tapahtuu. Vai kannattaisiko harkita auton kiinnittämistä tolppaan, kun liukas keli alkaa suistamaan autoja ojaan...?
Tämä pohdinta siis johtunee siitä, että meillä oli viikonloppuna "pienesti" läheisriippuvainen koira nuorukainen "opissa".
Jo muut koirat opettivat sille elämän arvoja, ja koiranuorukainen sopeutuikin muutamassa päivässä oloonsa. Yöt oli kurjia. Koiruus olisi halunnut tehdä kaikkea muuta kuin mitä piti. Se itki ja kiukutteli, potki ja repi... Tässä tullaan siihen, kuinka nostan hattua niille uusille äideille...
Valvoin yhden yön ja kuuntelin koiran huutoa. En reagoinut siihen, koska se olisi ollut koiralle palkka. Korkeintaan kävin muutaman kerran avaamassa äänijänteitä, niin että koiran korvat lepatti hetken huudostani. Mutta jo vain, kun käänsin selkäni, huuto alkoi taas. EPÄREILUA! Toinen yö meni samoissa merkeissä, mutta olin vain niin väsynyt, että vedin oven kiinni, ja nukahdin koiran huutoon. Aaamulla heräsin kun puhelin soi, olin nukkunut koko yön! ( yö 02.00- 7.30). Koirakin oli hiljaa! Sekin oli kait nukahtanut omaan huutoonsa...?
Olin jo ihan hermoraunio yhden yön jälkeen ja ajattelin, kuinka jotenkin yllättäen aloin tajuta niitä äitejä jotka ravistelivat muksujaan, koska elävät samankaltaisessa tilanteessa joka päivä. Taas sitä miettii, haluaako omia lapsia kuitenkaan??
Ehkäpä nuo naapurin pari vesseliä riittää, kun käyvät yö kylässä...? Ja koirat... Ehkä? Ehkä ei, mutta jos ikinä omaa jälkikasvua siunaantuu, niin ensiksi ostan korvatulpat ja ison talon... Tai tilavan auton, johon voi paeta aamusta iltaan huutavaa mukulaa.
Kuten kaikki varmasti tietää, on kurjaa jos ei saa nukuttua. Jos vielä syy on esim. huutava koira, tai lapsi, mölyävät naapurit tai vaikka unettomuus. Väsyneenä tulee tehtyä huonoja ratkaisuja, on kiukkunen ja saa muutkin huonolle tuulelle. Onhan tämäkin todettu tieteellisillä tutkimuksilla.
On kait reilua, että itse viihtyy omassa minässään? Ei ole reilua vain ajatella vain muiden hyvinvointia, ja itse voi huonosti. On hyvinkin tärkeää saada kunnolla nukuttua, eikä kenelläkään ole oikeutta sitä häiritä!
Mukavaa viikon alkua kuitenkin! =)
torstai 22. toukokuuta 2008
Jos metsään haluat mennä nyt....
Rakas isäntä, on siis lähdössä vaellusretkelle Ruunaalle. Vareksellekin on jo pakattuna oma rinkka.
Siinäpä sitten iltasella tuli mieleen, että mitäpä jos ottaisi koe nukkumisen omalla pihalla, jolloin selviää, miten he mahtuvat ja kuinka Vares sopeutuu telttailuun. Iltasella he sitten kömpivät yhdessä telttaan. Rallepa olikin ihmeissään, mitä tapahtuu, koska tämänhän piti alunperin, ennen jalan rikkoutumista, olla hänen juttu.
Aamulla kuitenkin spagetin oloinen väsynyt koira ryömi peittoni alle, perässään raihnaisen näköinen isntä. Ei oltu nukuttu. Vares oli oikonut teltassa koipiaan ja hääräillyt niin että teltta heilui. ja koska kyseessä mini teltta, ei siitä ollut tullutkaan mitään. Isäntä oli valvonut suurimman osan yöstä, ja tiiraillut, kun "pikku" koiralle oli uni maistunut, jalat isännän korvaa vasten...
Teimme siis aamulla pika päätöksen. Rallen jalkaa on turha koittaa reissulla. vares on liika iso,Looby liika vanha ja mukavuuden haluinen, joten pikku D joutuu mukaan reissuun! Noh, D onkin kokenut vaeltaja. Sen kanssa on helppoa ja harmitonta mennä. Mahtuu kainaloon nukkumaan, ja voi vaikka kantaa rinkassa jos D ei jaksa. Sitä jaksamisen pelkoa ei kyllä ole, mutta jos nyt vaikka loukkaantuu. D.n tavarat ovat kevyet jne... Joten D pääsee taas vaeltamaan, lie monennenkohan kerran. Eräjyyrä jo koko jätkä!
Mukavaa viikonloppua!
Siinäpä sitten iltasella tuli mieleen, että mitäpä jos ottaisi koe nukkumisen omalla pihalla, jolloin selviää, miten he mahtuvat ja kuinka Vares sopeutuu telttailuun. Iltasella he sitten kömpivät yhdessä telttaan. Rallepa olikin ihmeissään, mitä tapahtuu, koska tämänhän piti alunperin, ennen jalan rikkoutumista, olla hänen juttu.
Aamulla kuitenkin spagetin oloinen väsynyt koira ryömi peittoni alle, perässään raihnaisen näköinen isntä. Ei oltu nukuttu. Vares oli oikonut teltassa koipiaan ja hääräillyt niin että teltta heilui. ja koska kyseessä mini teltta, ei siitä ollut tullutkaan mitään. Isäntä oli valvonut suurimman osan yöstä, ja tiiraillut, kun "pikku" koiralle oli uni maistunut, jalat isännän korvaa vasten...
Teimme siis aamulla pika päätöksen. Rallen jalkaa on turha koittaa reissulla. vares on liika iso,Looby liika vanha ja mukavuuden haluinen, joten pikku D joutuu mukaan reissuun! Noh, D onkin kokenut vaeltaja. Sen kanssa on helppoa ja harmitonta mennä. Mahtuu kainaloon nukkumaan, ja voi vaikka kantaa rinkassa jos D ei jaksa. Sitä jaksamisen pelkoa ei kyllä ole, mutta jos nyt vaikka loukkaantuu. D.n tavarat ovat kevyet jne... Joten D pääsee taas vaeltamaan, lie monennenkohan kerran. Eräjyyrä jo koko jätkä!
Mukavaa viikonloppua!
Moderni nyky- minä...
Kaikki varmasti muistaa, kun oma äiti tai mummo teki vispipuuroa. Mansikoista,puolukoista tai muusta. Noh, oma äiteeni raahasi mökiltä ison kasan raparperiä minulle. Raparperi piirakka olis jees, mutta rasvaista... Enkä osaa sitä tehdä... Tai siis en ole koskaan tehnyt, kuten en mitään muutakaan raparperistä. Naapurin mammakin tarjosi jo viime vuonna omia raparperejään, mutta en niitä huolinut, sillä olen aika neuvoton ollut noiden outojen puna- vihreiden patukoiden kanssa.
Nyt kuitenkin päätin jotakin niistä tehdä. Ja otin raparperia varresta, ja ryhdyin vispipuuron tekoon. Kyselin ohjeet äiteeltä, ja moneen kertaan varmistin ne. Kun sitten aloin tekemään, ei tämä suuri yksinkertaisuus meinannutkaan näyttää siltä, miltä sen ehkä pitäisi... Soitin sormet möhnässä taas hätäapumammalle, ja kuulin, että "Ei, ei, ei, en tajunnut että alat tekemään sitä noin, se pitää tehdä näin. Anteeksi, en tajunnut, koska itselle asia on itsestään selvyys" Eli siis teko- ohjeiden tarkistus oli mennyt harakoille, koska äiteeni olu "luullut" että ymmärsin jotain sellaista josta ei puhuttu... Siinä minulla sitten oli kattilallinen jotakin oudon hajuista raparperi mäiskettä, jota oli myös seinillä, vaatteissani, ym. Löysin sitä jopa puhelimen kyljestä tänään... Sitähän piti vispata... HÄ?
Joopa joo,ketutti aikasta huolella... Onneksi raparperejä oli niin reilusti, että ei muuta kuin uusin ohjein uutta tekemään. Ja olisiko joku voinut heti sanoa, miten helppoa se on kun sen osaa, ja on kunnon ohjeet! Tämä siis onnistui, ja hyvää oli =D
Muistan kyllä että kakarana oli maxi herkullisia juurikin tuollaiset yksinkertaisuudet. Nyt on ollut korkea aika niitä opetella itse tekemään, ehkä sitten joskus voin kiikkutuolissa kuunnella kun joku muu on vispannut puurot seinille ;)
Nyt kuitenkin päätin jotakin niistä tehdä. Ja otin raparperia varresta, ja ryhdyin vispipuuron tekoon. Kyselin ohjeet äiteeltä, ja moneen kertaan varmistin ne. Kun sitten aloin tekemään, ei tämä suuri yksinkertaisuus meinannutkaan näyttää siltä, miltä sen ehkä pitäisi... Soitin sormet möhnässä taas hätäapumammalle, ja kuulin, että "Ei, ei, ei, en tajunnut että alat tekemään sitä noin, se pitää tehdä näin. Anteeksi, en tajunnut, koska itselle asia on itsestään selvyys" Eli siis teko- ohjeiden tarkistus oli mennyt harakoille, koska äiteeni olu "luullut" että ymmärsin jotain sellaista josta ei puhuttu... Siinä minulla sitten oli kattilallinen jotakin oudon hajuista raparperi mäiskettä, jota oli myös seinillä, vaatteissani, ym. Löysin sitä jopa puhelimen kyljestä tänään... Sitähän piti vispata... HÄ?
Joopa joo,ketutti aikasta huolella... Onneksi raparperejä oli niin reilusti, että ei muuta kuin uusin ohjein uutta tekemään. Ja olisiko joku voinut heti sanoa, miten helppoa se on kun sen osaa, ja on kunnon ohjeet! Tämä siis onnistui, ja hyvää oli =D
Muistan kyllä että kakarana oli maxi herkullisia juurikin tuollaiset yksinkertaisuudet. Nyt on ollut korkea aika niitä opetella itse tekemään, ehkä sitten joskus voin kiikkutuolissa kuunnella kun joku muu on vispannut puurot seinille ;)
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Uutta ja prameeta!
Tervetuloa vain!
Kun tarpeeksi olen vieraillut Kirsin ja koiruuksien blogia tonkimassa, niin tälläisen sitten aikaan sain. Jutun tynkää kun lipsahtelee vähänväliä, niin miksikäs ei niitä kirjoittelisi muiden harmiksi... ;)
Kun tarpeeksi olen vieraillut Kirsin ja koiruuksien blogia tonkimassa, niin tälläisen sitten aikaan sain. Jutun tynkää kun lipsahtelee vähänväliä, niin miksikäs ei niitä kirjoittelisi muiden harmiksi... ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)