perjantai 6. maaliskuuta 2009

Tuut, tuut!

Junalla menee kovaa =)
Lapin lomalle alkoi siis junamatkalla, Helsingistä Rovaniemelle. Matka alkoi auton viennillä lastaukseen. Sinnehän se sujahti vaunuun sisään suksi boxeineen kaikkineen. =)
Auto pitänee viedä lastaukseen hyvin paljon ennen kuin juna on edes laiturilla, joten hiippailimme ihmisten pällisteltäväksi asemalle. Käväsimme Kaisaniemen puistossakin koiria ulkoiluttamassa.
Sillätavalla uutta, että minä en ole koskaan tuonut junassa autoa mukanani, enkä ole ollut makuuvaunussa.
Junaan vihdoin päästyämme, meitä odotti pienenpieni hytti. 2 petiä, ja koirille pieni syvennys. Noh, pieniä kuukiviä tästä maksaneena, piti hieman pettyä. Tällä hinnalla olisin ollut superluksus yön hyvässäkin hotellissa. Nyt nukkumaton yö kolisevassa ja ahtaassa hytissä... =(
Mielen virkistämiseksi, päätimme lähteä ottamaan syötävää ravintolavaunuun. Ravintolavaunu hinnat, ja pimeät maisemat. Olimmehan yöjunan matkassa. Mutta, saimme sentään "pöytiin tarjoilun"...

Tampereella oli junan täyttöä, joten koirat saimme hyvin pisutettua. Olisin voinut odottaa, että koirien reiluun hintaan, olisi kuulunut konnarin ulkoilutus palvelut... Vaan ei kuulunut. Koirathan ei saanut hinnalleensa mitään vastinetta. Ja epäreilua on se, että Vares maksoi saman, kuin 30kg pienempi mr.D. =(

Huonosti nukutun yön jälkeen, maisemat piristi kummasti. Porokin hiippaili heti näkökenttään! Jipii! ;) Lapin loma pelastettu, poro paikannettu!
Ulospääsy sujui helposti. Auto vain junasta, ja matkaan. Kätevää! JOS olisin nukkunut tuossa "luksus" hytissä, edes tunnin, olisin kait ihan tyytyväinen matkaan. Harmillista vain on se, että matka maksoi ihan aikuisten oikeesti, todella paljon, ja mitä saimme...? Tulimme siihen tulokseen, että tämän rahan, jolla kaksi henkeä olisi päässyt etelään viikoksi, käytämme seuraavan kerran ajamiseen, oikeasti laadukkaaseen yöhän hotellissa, ja laitamme aimo-osan vaikka säästöön!

Lopputulos on se, että yleisillä meneminen EI kannata, ellei kieri rahoissaan. Tämä siis oli ihan fine- kokeilu, ja menemme toki takaisin vielä, mutta ensi kerralla auto- juna EI ole vaihtoehto... =(

Loma kuitenkin on alkanut mukavasti, väsymyksestä huolimatta! Henkka sai heti poronkäristystä, ja koirat ovat kirmailleet runsaassa hangessa! Kiitos ja terkut Heidille asema hotelliin, jossa saimme viettää ensimmäisen loma yömme, ja pystyimme jopa nukkumaan! ;)

Ei kommentteja: