Väsymys, rasitus ja uupumus, taitavat olla meidän familyssä aikasta oleennaisia asioita nyt. Olin tohkeissani kirjoittamassa tänne jotakin, kun tajusin, etten enään muistanut, mitä se oli. 2 mamman, pienten pentujen, talouden, töiden, koirien ja kaiken muun hoitaminen on normaalia rutiinia ja olemme saaneet organisoitua elomme suht helpoksi koko tämän sirkuksen keskellä, mutta kuitenkin, on välissä vielä hieman tyhjä olo... Monesti ajatus karkaa. Aloittaa lauseen, mutta ei muista, kuinka se loppuu...? Huomaa, että näreistyy pienestäkin asiasta, vaikka kuinka yritän olla rauhallinen. Teen sataa asiaa kerrallaan, töissäkin, ja kaiken hässäkän lomassa huomaan, etten tainnut syödä tänään töissä, koska päätä alkaa jomottamaan...?
Taas haluan nostaa hattua niille, äideille, jotka jaksavat mini ihmisensä hoitaa. Se taitaa olla melkoisen raskasta... Helpompaahan olisi tietysti tätäkin sirkusta pyörittää, jos olisi kotona, mutta töissäkin on käytävä. Ja täytynee sanoa, että töihin meno oli oikein hyvä idea, sillä silloin on pakko lähteä pois kotoota ja olla itsensä kanssa.
Olenkin tässä miettinyt, että pistän sukan varteen nyt jotakin, ja kun tämä sirkus on ohi, niin aivan varmasti pakkaan kimpsuni ja kampsuni, otan auton, ja sulloudun pohjoisen junaan, ja menen kuulemaan ja katsomaan revontulia, poroja, lunta ja pakkasta! Kuuntelemaan hiljaisuutta! Laitappa Heidi, "pohjoisen kontaktimme", aseman puoli lämpeämään, piipahdetaan teilläkin, varmana =D
Ja toinen, mitä varmana teen, on että pakkaan toiset kimpsut, ja lähden viikoksi jonnekkin, missä ei kännykät kuulu, ja hiekka on valkeaa! Voi, voi... vielä olisi kestettävä vaivaiset 5-7kk... Toivoa on... ja valoa varmaan jonkun tunnelin päässä... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti