Tuo eilinen, Vaakun höntyily, taisi olla liikaa sille pimulle. Tänä aamuna, hän hiippaili kuin haamu, kohti taloamme, ja kun näki minut, kääntyi oitis, ja meni puiston kauttaa... =(
Kyselin kyllä naapurista,olikos tyttö pelästynyt pahoin, niin vastaus kuului, "sanoin kyllä että eihän tää mitään tee... Se pelkää kyllä tosi paljon koiria...". No eihän etsivä mitään teekkään, mutta on pelottava tuollaisen mielestä tietysti. Noh, koitan pyydystää pimulin joku päivä, ja pyydän anteeksi. Mielenkiintoista on se,miksi hän pelkää? Onko joku koira purrut tai käyttäytynyt huonosti häntä kohtaan? Vai onko pelko ja viha lietsottu jo kotona. Sain eilen viestiä, että jos toinen vanhemmista pelkää tai ei tykkää koirista, niin se "tarttuu" lapsiin. Kyllähän itsekkin uskoin vanhempiani lapsena. Ei tuonikäinen osaa tehdä omia päätöksiä ja muodostaa omia ajatuksia!
Toivoisinkin, jos itse vanhempana pelkäät jotain, niin koita olla itse rohkea, äläkä tartuta pelkoasi lapsiisi tai muihinkaan. Jokainen pelko on omanlaista heikkoutta, ja vaikuttaa toimintakykyyn. Kyllä itseänikin ketuttaa, kun on vanhemmiten tullut korkeanpaikan kammo, niin joo, meinasi oksu lentää Eiffel tornissa, ja jalat ei toiminut... Ja tämä on tullut ihan vain oman pään jutuista. Mitä se olisi, jos äitini, joka myös samanlainen, olisi lapsesta asti tätä manaillut ja "tartuttanut" sen meihin... En varmaan olisi edes voinut mennä sinne torniin, ollenkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti