Unohdettu?

Olen matkani varrella törmännyt, jos jonkinlaisiin ihmisiin, asiakkaisiin, tuttaviin ja tovereihin. Joistain on tullut hyviä ystäviä ja toiset taas jää... Itse olen sosiaalinen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. On esimerkiksi kasvatin omistajia, joista ei kuulu mitään, ja niitä, joita näkee joka viikonloppu. Miten ja missä määräytyy se, kenestä tulee "parempi" toveri ja kenestä taas ei tule, vaikka yrittäisikin. Kuinka pienestä se on kiinni, jääkö joku pyörimään porukkaan vai ei?
Koiranäyttelyssä tepsutellessani, tuttuja tulee aina vastaan. Toisista ei ole hajuakaan, mistä heitä tuntee ja toisista tarinan muistaa hyvin tarkkaan. Miellyttävä koira- tuttavuus, Kirsi, on sekin hassu tuttavuus. Joskus, vuonna keppi ja kivi, olin lähdössä Slovakiaan Euroopan voittaja näyttelyyn. Sanoin asiasta yhdelle ystävälleni ja totesin perään, että voisin ottaa jonkun koiran mukaan, jotta saisin omia kulujani pienemmäksi. Ystävälläni oli tiedossa, mahdollinen halukas, Kirsi. Kirsillä olikin Koo- Gorgi, joka sitten pakattiin mukaan ja lähdimme näyttelyyn. Tästä se alkoi. Puolin ja toisin olemme siis ottaneet toistemme koiria mukaan ulkomaan reissuille. Moikkaillaan näyttelyissä, ja monesti olen patistanut ATK- Kirsin apuun! Terkkuja vaan Kirsille!

Niin niitä tovereita tulee. Se, mikä ihmetyttää, on muutama ystävä, jotka ovat onnistuneet katoamaan. Se, mitä heille kuuluu, en tiedä, sillä kummatkin tekivät näyttävän katoamisen, pitkän ystävyyden päätteeksi. MR Juhulin tarina on selvä. Juhulin poitsu ystävä oli saattanut itsensä hengiltä ja Juha vajosi kaikkien vanhojen ystävien tavoiteltavista omiin oloihinsa. Olen tavannut hänet tämän jälkeen, ja hän kertoi kuinka asia on. Piste sille. Vaikkakin kerkisi "katoamaan" ennen kuin hänen selvityksensä kuulin. Ikävää on se että Juha oli todella hyvä ystävä... Toinen "ystävä"- Armi... Tämä veijari on siskoni lukio kaveri. Jostain kumman syystä, mekin tutustuimme, ehkä siksi että kuskasin heitä innokkaana 18- kesäsenä (juuri ajokortin saaneena) baariin. Ne miljoonat tunnit, kun olemme istuneet autossa, mäkin pihalla "lounaalla", polttaneet tupakkaa koppi huurussa, arvuutellut iltapäivä lehden visailuja ja ahmineet itsemme turvoksiin. Autoin kaveria mäessä, ja menin heille hommiin, kun he apua tarvitsivat. Puuhastelimme koirien kanssa, ja puhuimme monia satoja puheluita, tuntitolkulla! Kuinkas kävi? Nihkeän osallistumisen polttareihini ja häihimme, ja sen jälkeen "PUF", ei ole näkynyt... Sain joo, monta vuotta tästä, tekstiviestin, ettei vanha numero ole enään käytössä, ja jää äitiyslomalle... KIVA! Olisipa ollut mukava, jos olisi tästä voinut jotenkin muuten ilmoittaa. Mutta mitä vielä. Miten voi olla, että vaan häipyy? Ei vastaa puheluihin, tekstiviesteihin, sähköpostiin jne. Mikä kumma saa kaverin lukkiutumaan noin, ja sulkemaan muut pois elämästään. Reilua se ei ole, meille ystäville ainakaan. Sillä en ole ainut, jonka tämä tyttö raivasi kylmästi pois elämästään. OK, uskon että hän löysi elämänsä miehen ja keskittyy siihen, mutta kun me naiset ei olla tuollaisia! Onhan minullakin ukon retale, monta koiraa, asunto ja duuni, mutta en ikinä voisi kuvitella, että heivaisin kaverit pois elämästäni, noin vain! Ainahan jotkut "suhteet" hyytyvät, ja jäävät elämään säästöliekillä, mutta ei niitä unohdeta! Silloin tällöin voi soittaa, tai ainakin vastata jos soitetaan!

En osaa ymmärtää. Miksi hyvä kaveri suhde heitetään roskikseen ja häivytään. Tälläinen ihminen, ei ollutkaan oikeasti ystävä? Ja uskon, että jos joskus tulee tekstari tai puhelinsoitto "mitä kuuluu, pitkästä aikaa?", niin voin kertoa, että meidän kuulumiset on vaihdettu jo silloin, kun itse on jättänyt vastaamatta siihen...