Eilen sitten lähdimme etsintään apuun. Katselimme karttaa, ja mietimme, mitä on voinut sattua? Koiraa oli etsitty jo hyvinkin laajalta alueelta. Kuitenkin, itse ajattelin, että on parasta mennä sinne, missä koira kadonnut. Pakkasimme repun, tarkoitus oli kuitenkin olla iltaan myöhään asti. Laitoin omille koirille huomioliivit päälle, koska paikka oli uusi, ettei nekin nyt katoaisi, tai jos katoaa, niin on ainakin numero liivissä. Ajelimme paikalle, jalähdimme tepsuttamaan. Osa porukasta lähti muuhun suuntaan. Emme olleet kauaa kävellyt, kun siskoni pikku-pentu ja siis meidän kummikoiruus, Friida, väsähti. Jäin kaivamaan repusta sille maksan paloja ja vettä. Hetken paikoillaan olon jälkeen, siskoni huomasi karkulaisen! Se hiipi varovaisesti luoksemme, ja kyllä kelpasi herkut ja vesi! Koira löytyi, ja se oli kunnossa! Voi ei, kylläpä helpotti! HUH! Ei muuta kuin takaisin autolle, ja muut etsijät pois metsästä myös! Koira löytyi!
Meinasi kyllä jo ruveta hieman ahdistamaan. Mitä jos koira olisi loukkaantunut, se varmasti kyyhöttäisi jossain, eikä liikkuisi. Tai mitäs jos joku on ottanut sen sisälle? tai, tai, tai. Vaihtoehtoja oli, ja kaikista pahin tietysti mielessä. Katselin tarkkaan ojan pientareita, jos vaikka auto olisi tönäissyt. Kyllä tosiaan oli huokaus, kun koira tuli. Siellä se oli ollut varmasti koko yön hiipimässä. Ei oikein ole osannut lähteä mihinkään... Mikä on kyllä paras juttu.
Koira oli ihan kunnossa. Muutamia hyttysen pistoja, mutta niitä tulee aina. Kotona on nyt uni ja ruoka maistunut. Olihan koira kateissa 23h.
Nyt voimme kaikki lähteä hyvillä mielin viikonlopun viettoon, reissun päälle, ja ken tietää, minne olemme menossa =D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti