perjantai 4. heinäkuuta 2008

Sähläämistä ja sydämen tykytyksiä...!

Livenä Ruattista!

Perillä ollaan! Hyvä fiilis, ollaan oikeasti täällä! Matkan varrella se on välillä tuntunut epätodelliselta...

Matkaan lähdettiin siis tänään, perjantaina, klo 05.30. Matkalla poimittiin mukaan hieman vahvistusta, ja perillä Turgussa 08.15. Laivaan (joka oli myöhässä), jossa melkoista meininkiä ja mukavaa porukka. Noh, koska systerini oli miehineen myös päättänyt lähteä katselemaan näyttelyä, olivat he siis samalla laivalla, ja loisivatkin meidän hytissä ;) Kuumaa ja kivaa piisasi todella. Kärytettiin itsemme kansi baarissa. Väsykin alkoi jossain vaiheessa painaa, niin että siskokset äFFät kävi silmälleen. Buffetti sapuskointi kutsui iltapäivällä, ja kyllä, söimme itsellemme melkeimpä pahan olon taas! Loppu matka sujuikin mahan vieressä köllöttäessä, ja turhia joristessa.

Meidän hotelli on aivan Stoccolmin keskustassa, joten, olin reilu, ja annoin autoni purkamisen jälkeen systerille, jotta heidän ei tarvitse mennä enään iltasella junalla ja bussilla majapaikkaansa. Näin ollen myös siis säästimme parkkimaksun täällä keskustassa.
Tämä auton vaihto ei kuitenkaan sujunut ihan mutkitta. Tässä kohti niitä sydämen tykytyksiä. Ehdotin nimittäin, että systerini ja hänen miekkonen survoisivat itsensä meidän pakun persauksiin, ja sitten ajaisimme hotellille ja he ottaisivat auton. Tämä siksi, ettei tarvii koittaa kauheassa porukassa metsästää kyytiläisiä, vaan he ovat siinä sitten jo valmiina. Noh, kaikkihan sujui ihan kivasta, paitsi että olimmehan tulossa maahan, jossa on maailman voittaja näyttely, ehkäpä juurikin maailman suurin sellainen, joten tulliinhan meidät ohjattiin. "Takakontissa hiljaa ja hengittämättä, tulli mies tulee". "How many dogs do you have?" Hmmmm... No koska yhden koiran paperit oli takakontissa, jossa siskoni mies makoili (päälleen hän oli repinyt kassin ja paidan...?!?!), huijasin ihan vähän... " we have three dogs..." Miltä olisi näyttänyt avoin takakontti, jossa siis makoilee ukko, pikku siiderissä, kassi niskassa...? Salakuljetettuja jäniksiä kyydissä, kö? Heillä kyllä siis oli liput, joten emme rikkoneet lakia, ja kuljetusmuotohan oli vain väliaikainen... ;) Tosin, matkassa ollut 13-v KeTy, oli survoutunut ison koiran häkkiin, koiran kanssa, joten tätä en tiedä kuinka sen olisin selittänyt... " well, everything is ok, have a nice day" HUH!!! Ikkunat kiinni, ja hervoton repeäminen autossa, sekä kontissa, että hytissä! Takakontista kuului vain hikinen "ollaanko selvillä vesillä jo?" Oltiin kyllä, nyt ei muuta kuin hotellille ja auton tyhjennykseen! Etupenkin pimut olivat sydän syrjällään, koska huomasivat pikku huijaukseni... "Kuinka sä pystyit sanomaan ton noin suoraan" Taisin kait "unohtaa" sen yhden koiran... hmm... Eli olemme siis oikeasti perillä!
Pikku kävely, suihku ja lootaan! Hyvää yötä, huomenna lisää liveä suoraan Stoccolmista!

Ei kommentteja: