torstai 10. heinäkuuta 2008

Kaameeta!

Tässä vielä omat henkselit ovat paukkuneet niin ettei oikein kunnolla tajuakkaan että omat koirat voitti. Kylläpä pikku Vakku on saanut silavaa ja sänkyhoitoa. Normistihan meillä ei koirat lepäile sängyssä, mutta kylläpä tämä kunkku saa lepäillä! Ja namia on kuppiin kolissut joka ruokakerta! =D On se, todella hienoa!

Kaameeta tässä jutussa on se että kaikkien koirat eivät edes selvinneet perille. Iltalehti raportoi tänään, kuinka kolme koiraa oli menehtynyt autoon laivan autopaikalla. Miten kauheaa se voisikaan olla! Palan tuo kurkkuun sekin, että pohdimme näyttelyssä, miksi tämä kyseinen greyhound ei tullutkaan kehään, vaikka omistajien tiedettiin olevan tulossa näyttelyyn. Tässä oli syy, kauhea syy, koira oli kuollut matkalla. Itse sain tästä tiedon vasta kotimatkalla. Tälläistä ei voi sanoin kuvata, millaista olisi menettää monta koiraa samaan aikaan. Kun yhden koiran menetys on jo niin kauheaa, niin saatika kolmen. Voi kauheaa! Iltalehden jutussa kerrotaan joitain yksityiskohtia, keskustelu palstat retostelevat kaikella sonnalla, ja ihmiset puhuvat mitä haluavat. Minulle on kuitenkin aivan sama, miten tämä yhteensattuman on tullut, lopputulos on kuitenkin sama. Oli syy kenen tahansa, ei se vaikuta enään asiaan. Kuulostellaan nyt ensin, miksi tähän on tultu, ja syytelkää vasta sitten...

Tässä kohti en voi muuta sanoa, kuin että omistajille voimia jaksaa...

Ei kommentteja: