Pannukakuksi meni!

Otin testiin Hopottajien kamppanjan Myllyn Parhaat- pannukakkujauhoja.

Sitä se sitten on, pannukakkua!
Sitä tehtiin ja sitä saatiin.
Valmistus oli helppo, kaatelin jauhon joukkoon maitoa ja vatkuloinnin jälkeen annettiin seisoa heti.
Joskus lettuja samanmoisesta pussista tehneenä, oli siinä kätevää se että mukaan sekoitettiin vettä, ei maitoa. Lisää huomattavasti retkiolosuhteiden käyttöä :)
Uuniin tuuppaamisen jälkeen vain odoteltiin.
Lopputulos oli tasainen, ehkä liiankin tasainen ja täydellinen, onhan se ollut kiva junnuna arvuutella tuleeko pannukakku uunista ulos asti pullistellessaan uunin lämmössä :D
Tasaisella alustalla pysyi toki hyvin päälliset joita kokeiltiin sokerista kermavaahtoon ja hilloon.
Ja maistuihan se!
Hieman "liisterinen" olemus mutta kyllä siitä selvästi pannukakun erotti!

No miksi ostaisin tätä itse?
Helppoa ja nopeaa. Epäonnistumisen riski, olematon!

Miksi en ostaisi tätä?

Osaan tehdä itsekkin (osaankohan?), ainakin ilman E koodeja joita pussista löytyy.

Käy tsekkaa,

www.hopottajat.fi/pannukakkujauho

Valio ainesta!

Ruuan alkuperällä on väliä. Olen vahvasti sitä mieltä!

Vierailin ravintolassa asiakkaan roolissa. Luen listaa, kysyn tarjoilijalta "onko kana kotimaista?"
Tarjoilija ei tiedä ja hiippailee keittiöön viisastuttamaan itseään. "ei, ei ole kotimaista". Hmm... en valitse kanaa siis... "onko kinkku pizzassa kotimaista?" Tarjoilija ei tiedä, epäilee kyllä olevan mutta matkaa taas keittiöön.. "kyllä se on". Hyvä, valinta on selkeä.
En halua thaimaalaista kanaa jota Subway (ainakin joskus käytti) enkä saksalaista kanaa (joita naapuri nakkikiska käyttää), en osta myöskään Wotkinilta brasilialaista kanaa, vaan haluan kotimaista kanaa! Piste.
Tietoinen riski tulee joskus jos yllätän itseni mäkkäristä. Lokin siivestä ei myöskään saa varmana yhtään mitään kotimaista mutta sen riskin otan sillä ilmoittavat asian selkeästi.

Mutta miksi ihmeessä kotimaisia tuotteita ei käytetä?
Olisiko se kamalaa ottaa salaatti annoksesta euro enemmän ja käyttää kotimaisia tuotteita?
Edes kasviksia?
Hinta on valitettavan monella se juttu. Itselläni se juttu on laatu, joka on tässä tapauksessa kotimaisuus. On selvää että suomalaisia katkarapuja tai tonnikalaa ei ole tarjolla mutta kun kotimaassa tuotetaan paljon kaikkea niin miksi mennä merta edemmäs kalaan?

Koen joka kerta itseni petetyksi kun tulee uusi tuote, viimeiseksi joku "kotitilan rae juusto"- ja Virolaista! Wotkins myy tehtaanmyymälässä jauhelihaa, alkuperämaa Viro.
Subwayn myyjä ei löytänyt yhtään mitään kotimaista raaka-aineistaan.

Valioltakin löysin tuotteen josta sitten myöhemmin huomasin puuttuvan avainlipun ja tokihan siinä sitten oli myös joku ulkolainen ainseosa jonka vuoksi ei löytynytkään. Jotkut tuotteet vaan on sellaisia että niihin uskoo 100%  mutta kokemuksesta, tarkistan vielä varuiksi.

Kasvisruoka on sellainen jota olen alkanut lisäämään reilusti ruokavalioomme. Olen löytänyt uusia hyviä makuja ja lisääkin tarvitsisi. Suomi-kokki vaan ei oikein meinaa taipua osaamisellaan esim. intialaisiin tai thai kasvis ruokiin. Nehän olis ihan parhaita!
Tässä kategoriassa uskon että tuoteselosteista löytyy paljon ulkolaisia aineita. Kun ihan vaikka pakaste herneitä ei saa kotimaisia kuin isoista marketeista.

Suosi Suomalaista, käytä kotimaista!

Kun oma napa on niin tärkeä!?

Olen asiakaspalvelija, melko taitavana pidän itseäni. En hermostu en kiihdy en vittuunnu en huuda en moiti.
Teen työni 110% panostuksella. Minulla ei ole väliä onko asiakas ostamassa 0,50€ vai 100,00€. Omat asiakkaani ovatkin tyytyväisiä ja ratkomme ongelmat aina mikäli niitä tulee. En halua että kukaan saa huonon mielen tai skeidaa pussissa. Otan myös itse vastuuta tuotteistani, korvaan rikkinäiset tuotteet vaikka esim. valmistaja ei olisi valmis tulemaan mukaan korvaukseen.
NOH, juju onkin siinä että aloin pitämään liikkeessäni paketteja välittävää pistettä. En siis ole tämän yrityksen palkkalistoilla, minä en pakkaa niitä paketteja, en kuljeta, en siis liity siihen millään muulla tavalla kuin että välitän asiakkaille minulle toimitetut paketit. Eväinä minulla on paketti toimittajan ohjeet käytännöistä ja tavoista toimia ja ohjelma josta näen pakettien liikkeet. Palvelen tässäkin asiakkaat kuin "ominani" ja tarjoan pienelle kylälle tämän palvelun. Lähtökohtana siis ihan jees, eikö?
Asiakkaille ei ole. Olen saanut tämän parin kk aikana kun paketteja on tässä kulkenut kuulla sellaista oksennuksen ja pahanolon ryöppyä ihmisiltä että täytyypä oikein ihmetellä että mikä vi**u noita ihmisiä oikein riivaa?
Jos asiakas saa paketissa, jota minä en ole lähettänyt tai pakannut tai valmistanut tms., väärän tuotteen jonka on tilannut, niin miksi ihmeessä siitä pitää minulle kiukutella? Jos paketin lähettäjä ei ole antanut oikeaa osoitetta paketin saajalle ja monen mutkan kautta sitten selviää että paketti on täällä noudettavissa niin miksi kuitenkin pitää lisätä keskustelun päätteeksi "mä en enään ikinä lähetä teille mitään pakettia välitettäväksi".
Jos asiakas on saanut useamman viestin että paketti on täällä mutta hakee sen kuitenkin vasta kun paketti on jo lähetetty takaisin, miksi siitä pitää minulle huutaa ja valittaa, kuin pystyisin muuttumaan siksi paketiksi?
Jos asiakas on saanut ilmoituksen paketista ja siinä kerrotaan että kohta se paketin säilyttäminen on maksullista niin miksi se kuitenkin tulee yllätyksenä kun säilytysmaksua peritään?
Jos itsellä on vellit housussa ja pelottaa itsensä kanssa eläminen niin miksi pitää soimata yrityksemme hälytysjärjestelmää?
Asiakas tilaa paketin joka toimitetaan oman kylän sijaan Ouluun, saan huudot, sillä minunhan syy se on että paketti on helsingissä laitettu oikeaan kohtaan mutta joku on sen napannut oulun rekkaan...

Olen yrittäjä. Tiedän tuskan kun asiat eivät mene putkeen. Odotat jotain tärkeää lähetystä ja huomaat että paketti onkin lähtenyt todella oman kotipaikan sijaan kohti Oulua?! Tiedän, se EI ole ok mutta en kyllä todella pysty sen asian suhteen tekemään mitään! En vain voi!
Olen ihminen enkä omaa supertaitoja. Yritän ja teen asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Huutaminen minulle tai minun/yritykseni solvaaminen ei auta asiaa. Siitä tulee vain paha mieli, kummallekkin.
Kun oma napa on niin tärkeä ja oma tuska suurin maailmassa, on ihan ok tehdä muidenkin olo huonoksi?

Luuleeko tosiaan joku oikeasti että asenne ei ratkaise? 

Viimeisin puhelu oli toiselta yrittäjältä
"Haloo, olen lähettänyt paketin, voi olla että tein itsekkin virheen, mutta teillä on siellä se paketti ja siihen tulee maksua maanantaina ja asiakas on saanut ensimmäisen ilmoituksen paketista vasta tänään eikä kerkiä pakettia hakemaan"
Tähän asti oli ihan ok ja sanoin ettei minulla ole ongelmaa säilyttää pakettia maksutta maanantaihin ja kerroin että hän on kyllä saanut maanantaina jo ilmoituksen paketista.
"no näin ei ole, pistä saatana (heh, eli minä) se paketti takaisin jos et viitti yhtään joustaa!!!"

Todella, saatanapa hyvinkin, thats me! I am the ONE! En tajunnut ongelmaa sillä olin juuri kertonut että paketti voi olla täällä maanantaihin maksutta?!
Sanoin herralle että paketin palauttamisesta tulee paljon suurempi kulu kuin siitä että paketti on täällä maanantaihin, edelleen ilmaiseksi. Ja selvennykseksi hänelle, MINÄ en ole tämä paketin välitys firma, olet soittanut numeroon josta vastasin oman liikkeeni nimellä joten olisi kiva jos tajuaisit että minä vain välitän näitä paketteja, en lähettele ilmoituksia näistä tai saatika käy niitä ihmisiltä varastamassa jotteivat he saisi ilmoituksia ja minun solvaaminen ei auta tämän paketin kanssa mitenkään, päinvastoin!
"minä en lähetä sinne kylälle enään yhtään pakettia kun et pysty tälläisessä asiassa joustamaan, lähetä se paketti nyt takaisin vaan minä käyn sitten itse saatana (hänkin siis?) viemässä sen sinne asiakkaalle"
Matkaa häneltä asiakkaalle n. 100km/suunta ja edelleen paketin palauttamisesta tulevat kulut...
"ei tarvii teidän kanssa enään asioida koskaan kun tää on tälläistä!!"
Tässä vaiheessa korotin ääntäni ja sanoin selvästi artikuloiden
"MINULLA EI OLE ONGELMAA PITÄÄ PAKETTIA TÄÄLLÄ MAANANTAIHIN ASTI VELOITUKSETTA!!!"
Linjalla oli hetki hiljaista...
"okei, no jos se sitten sopii, voithan sä laittaa mulle siitä sitten laskun jos se maksaa jotain? ettei sen asiakkaan tarvitsisi nyt siitä maksaa mitään kun ei nyt sitä ekaa ilmoitusta ole saanut"
Olisikos se kannattanut soittaa ja ihan sellaisella selvityskannalla olla, asia olisi tullut jouhevaksi ja kaikille olisi jäänyt parempi mieli.
Toivottavasti sillä pääkaupunkilaisella ukolla on nyt voittaja fiilis! Sai pikku k*****in kanssa siellä nyt päästä oikein huutamaan jollekkin maalais muijalle!
Että aurinkoista viikonloppua sillekkin ********.

Kun seuraavan kerran se oma asia ja tuska on niin suuri että aijot pahoittaa jonkun mielen "joka on vain töissä siellä" niin mieti kahdesti! Kaikki ei ole yhtä tiukkoja maalaismuijia kuin minä, vaan voi paineistua siitä ihan oikeasti ja kirjaimellisesti menettää yöunensa!

Aurinkoa ja hyvää mieltä viikonloppuun!

Mitäs laitetaan? - no yksi etelän matka, teşekkür ederim

Se on sellainen laji että kun täällä officessa istuu näkemättä juurikaan pihalle päivisin alkaa huomata kuinka usein sitä vierailee matkatoimistojen sivuilla...
Tuttuja ovat monet sivustot joita kelaamalla kait luulee löytävänsä jotain ihmeellistä juuri tällä kertaa. Noh, aina paluu samaan systeemiin, no money, no traveling! Tämähän nyt tietysti tuntuisi olevan vain pieni este sillä rahahan on niin vanha keksintö että sitä on kaikilla! Ainakin yhden etelän matkan verran?
Juuri tänään huomasin että etsin halvinta mahdollista matkaa, ja katse kohdistui maahan josta otsikko antaa osviittaa. Oli sitä ja tätä ja kaikkea hienoa ja vaikka ja mitä! Hintakaan ei ollut paha, ehkä sellainen jonka juuri kärsisi maksaa 4 hengen matkasta. Ongelmaksi tulikin nyt se että kun lasten kanssa liikkuu ja kun on vanhaksi pieruksi tullut niin on paljon vaatimuksia! Ja nyt se aika oleennainen, lentoyhtiö oli joku sellainen josta en koskaan ollut edes kuullut (?!) ja lento lähtisi klo 6.00 aamulla. No jah, otankos sitten väsyneet lapset yöllä sängyistään ja roudaan kentälle murisevina? EN. Lähdenkö jollain jännäAirilla? NO EN!
Ja taas ollaan lähtöpisteessä...
Äkkilähdöissä ja halpis matkoissa on monesti myös se että hotellit / majoitus on hieman... Noh, ei niin vanhan pierun tyylinen. Olen tehnyt paljon reissuja periaatteella "siellähän vain nukutaan" joten melkein mikä paikka vain on kelvannut jotta saa pään kallistettavaksi. Ensiksi tuli vaatimus että omassa huoneessa on oltava vessa ja suihku. Ihan perus asioita. Vaatimukset ovat pikkuhiljaa lisääntynyt ja Thaimaassa vietetyn eriTTäin sateisen viikon jälkeen haluaisi myös jotain muutakin kuin siistin huoneen jossa on vessa ja suihku. Lasten kanssa nämä kaikki palvelut vain korostuvat. Eli koska haluan lähtökohtaisesti että kohde olisi kiva ja siellä olisi lämmintä. Sitten hotelli, ei mikään murju ja että olisi uima allas, ehkä lämmitetty jollei ilma ole ollut vielä montaa viikkoa hikilukemissa. Hotelli huoneessa pitää olla tilaa kun on kärryt ja muuta oheismateriaalia. Parveke olis jees. Muttei sellainen josta pikku veitikka luiskahtaa alas... Allinclusive- EI hemmetissä, siitä tuli jo kokemuksen rintaäänellä ettei missään tapauksessa... Kohde ei saa olla kaukana, 12h lento 2 pikkuisen kaverin kanssa- ei kiitos. Rajaudutaan siis aika pitkälle välimeren maisemiin.
Lennon tulisi olla aamulla tai päivällä jotta pikku kavereiden unirytmi ei kärsi pahoin. Ja lentoyhtiöstä en ole juuri poikennut... Finnairilla pääsee.
Eipä tullut vielä yhtään "halpaa" reissua näillä kriteereillä. Taidan päätyä siihen lopputulokseen että korotan panoksia mielummin kuin laadun kriteereistä.

Että sitä etelän matkaa odotellessa... možda kasnije.

Urat keittiön lattiassa....

Ihmettelen suuresti, ettei ihmiset ole kuolleet sukupuuttoon... Olen ajatellut äitiyden raskaaksi, mutta en ole millään asteella varautunut tähän. Itse on ihmeissään, ja häkeltynyt, joskus jopa peloissaan uudesta tilanteesta. Pieni kaveri ei juuri helpota oloa kirkumalla niin sydäntäsärkevästi, että itselläkin tulee itku. Lattiaan on tosiaan tainnut painautua jo urat kun kiikuttelin pienokaista aamutakissa laahaavin askelin. Huolestuneena mietin, mikä pikku toukkaa vaivaa? Vahdin vaihto, iskä heräsi ja otti laahustusvuoron. Istuin sohvalle ja pohdin, oliko tämä nyt kuitenkaan ihan se fiksuin ratkaisu? Hommata lapsi, joka valvottaa ja itkettää aamusta iltaan ja illasta aamuun? Oliko onnellisuus sittenkin vain luonnon oma keino saada ihmiset hyväksymään tuo pikku nyytti joka pian saisi sinut hulluuden partaalle? Isyysvapaa on paras asia jota tiesin tuona aikana. Isä otti asian tosissaan, ja huolehti vauvan ja minun hyvin voinnista, ja tsemppaamisesta. Hyvin se menee, kun vaan jaksaa...

Tällä hetkellä muistan tuosta laahustamisesta sen, että yön pimeinä tunteina lauloin hiipiessäni laulua lapselle... tuutulaulua...
Heh, lapsi on edelleen hengissä kyllä ;)

Mutta kuinka voi olla niin hukassa? Olisikos sittenkin pitänyt jäädä sairaalaan?
Aamun taas valjetessa, oli olo taas ihan toinen. Päivä sujui hyvin, kunnes oli taas aika mennä nukkumaan... Näistä silmämakuupusseista on patikoijat kateellisia!
Vauva sai nukkua kaiken sen ajan, jolloin se vain nukkui. Ja yöllä vietettiin sitten ne pitkät hereillä olemiset! Tunti silloin tällöin sitterissä, sylissä nukkumista, hetki omassa sängyssä... Jokseenkin siis HYVIn risaista, vaikka vauvat nukkuvat yli 16h vuorokaudessa!
No, tulihan sitä tuon iskän kanssa myös monet yöt naurettua niin että kyyneleet valui, ja mammalta taisi pissitkin roiskahtaa housuun!
Esimerkkinä se, että pikkuinen vauva huusi ja huusi, kunnes huuto loppui kuin seinään, ilme hämmentyi, ja housuun rojahti sellainen satsi kaapelia että! :D Mahanpuruja siis? Iskä lähti pesuhommiin, joka on tietysti vaativa homma. Lapsonen pyöri käsissä, kun isäntä yritti löytää sopivaa asentoa pepun pesuun. Ja siinä hässäkässä vauvan sinappi pylly olikin isännän mahaa vasten. Siitäkös nauru syntyi! ;D Olemme siis myös yön pimeinä tunteina nauraneet pienen ja viattoman vauvan kustannuksella! Tajusimmehan itsekkin, miten pihalla me olemme!

Suuri kiitos sikolleni, joka kyllästymiseen asti jankutti minulle, "lue tämä kirja, ota käyttöön tarkat kellon ajat ja rutiinit lapsen kanssa, tee se, nyt, LUE!!"
Minähän sitten luin kirjan, Nyt nukutaan!
Se taisi olla paras päätös ikinä. Piakkoin aloitimme oppien mukaisen säännöllisen unirytmin, jonka teimme meille sopivaksi. Herätys klo 8.00, valveilla 2h. Syödään leikitään ja lauletaan. Hiippaillaan ja huolletaan :) Ensimmäiset päiväunet klo 10.00-12.30. Hereillä 2h, samoin puuhin kuin edellisellä kerralla. Toiset päikkärit 14.30-17.00, ja taas hereillä 2h. Illan pikku torkut klo 19.00-20.00. Ja iltatoimet ennen yöunia klo 22.00-08.00. Ja eipä aikaakaan kun saimme kaiken järjestymään niin että tämä toimii! :)
Ei silmäpusseja, laahustamista tai niitä yöllisiä skeida sketsejä! :) Lapsonen kyllä herää muutaman kerran yössä syömään, mutta koska luovutin ja otin kaverin viereeni nukkumaan, ei tämä tuota suuri ponnisteluja! :)

Nyt voin rehellisesti sanoa, että nautin täysin tästä pikku kaverin kanssa olemisesta! Aamuisin köllöttelemme kellon soitua sängyllä ja juttelemme. Mietitään mitä tänään tehdään! Lapsonen on 90% ajasta jolloin on hereillä hyvällä tuulella, ja mikä onkaan ihanin tapa herätä kuin pikkuinen jokellus ja naurun kiljaisut vierestä! Toimiihan tuo kaveri ihan kuin kello, kun sille opetetaan tämä rytmi, niin kaveri oppii sen pian itse, ja herää kuin nakutettu muutamia minuutteja ennen kellon soittoa!
Kuinkahan joku jaksaa tuollaista laahustamista kuukaudesta toiseen? Ei kannata! Näin on paljon mukavampaa! Kiitos ihanalle iskälle, joka jaksoi tsempata meitä tuon laahustuskauden ohi! :)

Ihanaa olla äiti ihanalle vauvalle! :D

*

Ihan pihalla!

Kun kantaa kotiin nyytin, ihan elävän pienen ihmisen alun, ei voi olla tarpeeksi varautunut siihen mitä tuleman pitää. Luin kaikki saamani infot, kirjat ja lehdykät. Tilasin aiheeseen liittyviä lehtiä jo raskausaikana. Konsultoin äitejä, kuuntelin korvat höröllä tarinoita, ja silti olin pihalla kuin lumiukko!

Tietysti perus tietoja oli saatu, opuksia ja esitteitä. Oli helppo tarkistaa aina jostain kun jokin asia askarrutti.
Mutta siitä huolimatta... Kokemus on se, joka edelleen tuo tietoa. Olin ostanut kassitolkulla vaatteita vauvaa varten (kaikki vaaleanpunaisia tietty, toivoen tyttöä...), kukaan ei kuitenkaan koskaan ollut sanonut, että en tee yhtikäs mitään lyhythihaisilla bodyillä, no en tosiaan tee! Kuinka paljon helpompaa oli pukea pikkuiselle body, joka aukeaa edestä, eikä tarvitse pujoittaa pään yli, no TODELLA paljon helpompaa! Pieniä asioita, ja kuitenkin isoja. Tässä siis vinkki tuleville mamoille, ostakaa bodyt jotka aukeaa edestä ja niissä on hihat! :D

Sairaalasta saimme mukaan erittäin hyödyllisen vihkosen. Se onkin nyt sen näköinen että sitä on kyllä luettu! :) Sairaalasta tuli myös mukana pari "pentupakettia", joissa olevat tuotteet olin kyllä jo hankkinut etukäteen, mutta ei kulutustavaraa ole koskaan liikaa ;) Näissä paketeissa oli miljoona eri lehtistä, lippusta ja lappusta, ja täytynee sanoa, ne kannattaa jättää lukematta tai lukea ne hieman vasemmalla kädellä. Niissä oli nimittäin hyvin paljon ristiriitaista tietoa. Sairaalan oma vihkonen oli paras ratkaisu ongelmiin. Saamani ja hankkimani infon määrä on valtava. Hetkessä kuitenkin opin, miten asiat hoituvat, käytännön kokemuksen kautta. Oli tietty soitettava (päivittäin) siskolleni ja haastateltava sitä milloin mistäkin. Sain hyviä neuvoja! Ja vertaistukea, ennen kaikkea! Ja, olipas se pakko soittaa kerran sairaalaankin jo, kun alkoi mamma hätääntymään :) Saimme heti vastauksen ja asia tuli hoidettua.

Mistäs sitä voi ihminen tietää, kun ei ole aijempaa kokemusta?
Ystävänikin sanoi toisen lapsen synnyttyä, "sairaalassa kysyivät että haluatko hoito opastusta?" No ihan varmasti sitä tarvitaan ja kertaus on hyväksi, vaikka kotona onkin jo yksi tyttö lapsi! "onko mielessä jotain, josta aloitetaan?" "No ihan ekaksi tuo pikku nakki tuolla jalkojen välissä, ei hajuakaan mitä sille tehdään!!" :)
Aina tulee uutta! :)

Tähän asti olemme selvinneet hengissä. Ja hyvä niin. Koko ajan tulee uutta, mutta oli hyvä lukea ja jututtaa paljon äitejä ennen kaverin tuloa, jotta edes alustavasti tiesi, mitä tuon pikku tyypin kanssa tehdään!

Iso kiitos kaikille teille äideille, jotka olette saaneet oloni tuntumaan varmemmaksi aina välillä kun epätoivo on iskenyt :) Ja special thanks to my lovely sister!! :D

*

Salista osastolle...

Onnea, teille on syntynyt tyttövauva! Synnytyssalin tarjoilu!

Porvoon sairaalan synnytys osaston neidot, kauniita nuoria tyttöjä. Työnsä puolesta eivät saa varmastikkaan laitattaa rakennekynsiä, mutta voi jummi, niitä ripsiä, ja joka mammalla! Toistaan pidemmät kaikilla!

Noh, miksi tähän kiinnitin huomiota?
Synnytyksessäni avusti 2 kätilöä. "pää"kätilö oli mukava nuori naikkonen, joka kyllä osasi asiansa. Kiitos hänelle, ilman häntä en varmasti olisi saanut mitään aikaiseksi. Siinä mielentilassa oli ihan turha pyydellä minulta, vaan käskeä piti. Avustava kätilö olikin sitten toinen juttu... Heh, hänet nimesimme Pitkäripseksi. Synnytyksen aikana en hänestä huomannut muuta kuin nuo hemmetin pitkät ripset. Myöhemmin, neito osoittautui kyllä hyvinkin pitkäripsiseksi neidoksi... Kun olin päässyt pikku Undulaatin kanssa osastolle, tuli Pitkäripsi noutamaan Undulaattia kokeisiin. Undulaattia takaisin tuodessa, hän törmäsi vankkurilla minun sänkyyni. Johtunee ehkä siitä että puhuin hänelle, niin Pitkäripsen huomio herpaantui. Pyysin häneltä myöhemmin, voisiko hän tuoda kaksi asiaa, hän toi toisen ja unohti toisen. Pyysin uudestaan unohtunutta asiaa, ja hän toikin aivan muuta! Hän myös merkkasi papereihin hieman vääriä tietoja. Kysyin kysymyksen, ja sain vastaukseksi ympäripyöreitä "ehkä", "voi olla", "todennäköisesti"- tyyppisiä vastauksia... Ripsien syy se ei tietysti ollut, mutta neito antoi itsestään varsin hömelön kuvan. Hän ei jäänyt ainoaksi pitkäripsiseksi. Parin vuorokauden aikana vuorot vaihtuivat tietysti, ja aina oli uusi tyyppi.

Vanhemmat rouvat osasivat asiansa, ja tiesivät mitä tekevät. Heiltä kysyttyihin kysymyksiin sai luotettavia vastauksia. Ja se jos mikä oli tärkeää varsin tietämättömälle äiteelle. Kokemushan se on joka tuo tietoa, ja voisin uskoa ettei noilla nuorilla pitkäripsillä ole omaa kokemusta lapsista tai siitä synnytyksestä. Joskus lueskelin lehdestä nuoren kätilön haastattelua, jossa hän sanoi että ammattinsa vuoksi, olisi erittäin tärkeää tietää, miltä synnytyskivut tuntuvat. Vaikeaahan se on toki neuvoa kun ei tiedä itse mitä toinen käy läpi. Samoin vauvan hoidossa. Jos olet yötäpäivää hoitanut omaa lasta, tiedät siitä varmasti enemmän kuin kukaan muu, joka lasta on hoitanut muutaman tunnin.
Viimeisen yön neitokainen (pitkäripsi sekin), sai minut vakuuttuneeksi siitä että haluan pian pois sairaalasta. Koti-ikävä oli valtava. Tuo uusi tyyppi tuijotteli omasta kaukalostaan minua yön hämärinä tunteina ja pahastihan se oli iskänsä näköinen, joten ikävä tuli isukkiakin ;)

Sairaalassa oli hyvä ruoka, huolenpitoa, mukava oma huone... Mutta, omalla tavallaan epävarmat neitokaiset saivat minut vakuuttuneeksi siitä että nukun paremmin omassa sängyssä, ja saan apua tarvittaessa ystäviltä, netistä, puhelimitse jne. Se, että sain apua nappia painamalla, ei nyt tässä kohti ollut se, miksi olisin jäänyt sairaalaan. Kysyinkin heti, milloin täältä pääsee pois? :)

Oltuani sairaalassa 2vrk Undulaatti pääsi lääkärin kopeloitavaksi. Halusivat vielä myöhemmin varmistaa yhden pienen asian, mutta sen jälkeen saisin luvan lähteä. Kaikki oli siis kunnossa. Lapsen lähtötarkastus ei kyllä sitten välttämättä oli se paras paikka olla mukana... Mamma hormoonit saa mielen herkäksi eikä sitä todella ollut kiva katsoa. Tietysti lääkäri tekee työnsä, ja hyvä niin että lapset tarkastetaan, mutta raajojen vääntely ja vauvelin heiluttelu rempseästi sai minulla aikaan sydämentykytyksiä... Empä olisi halunnut nähdä tuota rutistelu hetkeä :/

Lisäselvittelyjen jälkeen, kaikki oli hyvin ja sain luvan lähteä. Outoa, kun piti vielä painaa nappia ja kysyä "mitä tälle pitää laittaa päälle?".
Tyhmiä kysymyksiä ei ole, mutta kyllä siinä kohti hieman itseänikin nauratti. Sängyn päälle oli levitetty vaatekaupan verran vauvan vaatteita, joista kätilö sitten osoitteli mitä laitetaan. Vaikka olin ottanut kotoota pienimpiä vaatteita joita löysin, oli kaikki silti isoa pikku Undulaatille. Ja, onneksi vaatteita oli reilusti mukana, sillä ekan vaatesatsin laitettuani kaveri loristi housut täyteen savea... Ja, ei muuta kuin riisutaan vaatteet, peffan pesu ja uusi vaatekerta päälle.

Pian olimme valmiita sanomaan heipat sairaalan henkilökunnalle. Näin tein varmasti kolmeen kertaan, jotta he huomaisivat, että me nyt ihan oikeasti lähdetään, ja otetaan vauva mukaan! :) Olihan se outoa lähteä kahtena kappaleena kun paikalle oltiin kuitenkin saavuttu yöllä yhtenä. Kukaan ei lähtenyt peräämme, eikä hälyttimetkään soinut ovella, joten kyllä tämän vauvan sai sitten kait kotiin viedä, ihan oikeesti :D

Muutaman päivän täyshoidosta sai pulittaa vaivaiset 97,00e, joka on ihan naurettavan vähän verrattuna siihen mitä sillä rahalla sai!
Ympärivuorokautista apua ja henkilökuntaa. Ruokaa monesti päivässä, lakanat pedattuna, puhtaita vaatteita, suihku jne... Olisin maksanut tästä mielelläni enemmänkin. Aluksi vaikka tuplata hinta.



Kotona! Haalarissa ja sitterissä on kasvunvaraa ;)

Nyt se meidän yhteinen matka alkoi ihan oikeasti!
Jännää!

*

Uutta elämää!

Täällähän se blogi on pysynyt, mutta niin kovin kauan hiljaisena. Ei ole yks tai kaks kertaa kun olen kuullut, "käyn aina säännöllisesti katsomassa, mutta ei siellä vieläkÄÄN ollut mitään uutta"

Nyt ajattelin ottaa asian käsittelyyn ja kertoa teille kaikille, millaista se on ollut, kun perheeseen on tullut lisäystä, ilman karvoja! Ja uskokaa tai älkää, tällä hetkellä se on ainut ohjelmani ;)

Näinhän se menee, synnyt, käyt koulua, opiskelet lisää, muutat omaan kotiin, tapaat elämäsi miehen, reissaatte, ostatte auton, ostatte oman asunnon, ostatte koiran, haluatte lapsia, vanhenette, lapset muuttaa pois, ja kohta ootte kahden kiikkutuolissa muistelemassa tätä aikajanaa.
Näinhän se yleensä menee. Meille noita koiria tuli vaan hieman enemmän kuin se yks kultsu... Ja aika vanhaksi päästiin rupsahtamaan ennen kuin vanha vekkari alkoi ilmoittelemaan itsestään.

Kuten kaikki minut lapsena/nuorena tunteneet tietävät, "meille ei tuu lapsia"... Joka myöhemmin muuttui "meille ei tule lapsia niin kauan kuin itse ollaan lapsia". Pian huomasin että taidan EHKÄ halutakkin niitä lapsia.
Olen aina jostain kumman syystä pelännyt synnytystä. Osaan hallita kipuni, mutta minulla kun ei ollut hajuakaan siitä, mitä synnytyksessä loppupelissä tapahtuu, ja tiesin etten voi sitä itse hallita ja ohjata. Olin ajatellut aina että haluan keisarinleikkauksen jos ikinä lapsia siunaantuu. Mitä kummallisia ennakkoajatuksia? Asiasta josta en oikeasti tiennyt yhtään mitään.

Jos joku ei vielä tiennyt, niin kasvatan koiria. Koirat ovat yleensä helppoja synnyttäjiä. Ne saa asian näyttämään liiankin helpolta. Olen rutinoitunut ja osaava kätilö. En hätäänny, vaan hoidan asiat niille kuuluvalla tavalla. On ollut ongelmia, isompia ja pienempiä, mutta kaikesta on selvitty. Olen ollut mukana synnyttämässä 60 koiran poikaa (ja tyttöä), ja läjän vielä muiden apuna. Noista 60 pennusta 10 pentua on tullut maailmaan keisarinleikkauksella, mutta ne loput 50 (+ muiden kasvattajien avustukset) olen saattanut maailmaan omin pikku kätösin. Ja muistan jokaisen erikseen. Melkoinen määrä koiran pentuja. :)
Ja kaikki on selvinnyt hengissä. Joten, enköhän minäkin selviä yhden "pennun" synnytyksestä? Ja ihan normaalisti sen on tultava ilman ennakkoon suunniteltuja leikkauksia...

Selvisinhän minä, vaikka matka oli pitkä ja kivulias.
Olen onnellinen siitä että raskauteni sujui jotakuinkin kuin oppikirjoissa. Alkuraskauden pahoinvointi oli kamalaa. Makasin lattialla ja koitin olla hengittämättä. Kaikki hajut ja maut olivat kamalia. Ostamani hajuvesi, jonka ostin alkuraskauden aikoihin, olikin pian kamalan hajuista. Lahjoitin sen siskolleni, ja vieläkin voin pahoin kun haistan sitä (siskoni aiheuttaa minulle siis pahoinvointia, heh). Samoin kamalaakin kamalampaa on thai ruoka, ja kaikki ne hajut joita koin alkuraskauden aikana Thaimaan reissulla (ei IKINÄ enään thaimaaseen). Paras ystäväni oli kurkku. Kurkkua meni kilokaupalla, ja vesimeloonia, jota raahasin aina Eestistä asti :D
Kesäkuumalla nämä ihanat neste kaverini olivat suuuuri apu! En siis päässyt nauttimaan kaikista ihanista mieliteoista ja nameista, vaan päin vastoin, vedin kunnon laihdutuskuurin heti alkuun!
Osa syy laihdutuskuuriin (jota en siis oikeasti tarkoituksella tehnyt) oli sairastuminen raskausajan diapetekseen. Ravasin viikon - kk välein sairaalassa koko loppuraskauden ajan. Söin kuin mikäkin kasvispiipertäjä, ja laihduin. Kaveri masussa kuitenkin kasvoi, ja oli erittäin mukavaa päästä vakoilemaan kaveria niin usein, sillä joka kerta kun sairaalalla kävin, tiirasin ultra tv.tä suorana ;) Olen ehkä enemmän kuin ylpeä itsestäni, sillä sain itseni pidettyä kurissa ja nuhteessa, ja onnistuin välttämään esim. insuliini hoidot, pelkällä ruokavaliolla. Mahan asukas voi hyvin ja itsekin kyllä.
Kun alkuajan pahoinvointi viimein väistyi, olin "vain" raskaana, aina marraskuulle asti. Pystyin liikkumaan ja lenkkeilemään. Nukkumaan ja syömään. Vain iso maha oli poikkeavaa normaaliin. Mistään ei kiristellyt ja puristellut pieniä juttuja huomioimatta :) Kaikki hyvin siis!

Noh, siitähän se sitten lähti, yksi perjantai ilta. Pientä tuntua mahassa, ja yöllä sitten mentiinkin jo. Mitään ennakko merkkejä ei ollut laisinkaan, vaan suoraan toimintaa :) Olikin outoa kun neuvolassa kysyivät "onko supistellut?", mistäs minä tietäisin?
Yöllä sairaalassa sain heti vastaanottohuoneessa piikin persauksiin, älkää kysykö mitä se oli, mutta hemmetin huono olo siitä tuli! Seinät pyöri ja alkoi oksettaa! Pitikö se nyt väkisin tehdä vielä lisää huonoa oloa?
Olohan oli siinä vaiheessa vielä ihan "siedettävä". Lauantai aamu valkeni istuskellessani suihkussa. Allaspoika kuivatteli lattiaa ja esti liikojen vesien valumasta käytäville. Olihan tuo nyt ihan kivaa puuhaa 30 vuotis syntymäpäivänä! Iskä siis täytti juuri 30 tuona marraskuun päivänä! :)
Suihkuttelu oli jees, se auttoi hetkisen. Pikku hiljaa supistelut alkoivat kuitenkin ottaa yliotetta ja nukkumaton minä alkoi väsymään. Tässä vaiheessa en voinut millään ymmärtää, kuinka naapurin eukko on 11 kerran raskaana ja vielä hengissä!?!
En ole koskaan kokenut moista kipua. Enkä koe. Miehet, teillä ei ole pienintäkään ajatusta miltä se tuntuu!! Tässä vaiheessa ajattelin että en selviä hengissä tästä. Halaileva kätilö tuntui välillä raivostuttavankin rauhalliselta ja mukavia jutellessa en jaksanut häneen kiinnittää huomiota. Keskityin selviämään hengissä!
Mielessäni kävi ne kaikki rohkeat koira emot jotka pukkaavat ehkä 10 pentuakin, sanomatta sanaakaan. Ja minulta meinasi lähteä älli yhden kanssa!
Siirryttyämme synnytys saliin, sain testailtavaksi ilokaasua... No eipä paljoa naurattanut! Joten se loppui siihen... Ja lopulta sitten isäntä teki päätöksen, pistetään mamma puuduksiin, NYT!
Sitäkin olin pelännyt, epiduraalia, mutta, se oli niiiiin mun paras kaveri siinä vaiheessa! :) Sen laittaminen EI sattunut, vaikka se kuullostaa kamalalta. Ja mikä ihana onni ja autuus. Sain hetkisen pötköteltyä melkein ilman kipuja, tai noh, ne kivut mitä supistuksista tuli oli ihan naurettavan pieniä verrattuna edelliseen. :)
Kun ihminen on kuoleman rajamailla, en usko antaneeni laisinkaan selkeitä vastauksia kätilön kysymyksiin "paljonko sattuu nyt asteikolla 0-10?". Ei tuollaista kuulu kysellä. Naamasta sen varmasti näkee?!
Jossain vaiheessa pitkää päivää tuli aika ottaa loppukiri. Tositoimiin ryhdyttiin ja 15minuuttia ja maailmaan pötkähti elämää suloisempi pikkuinen tyttö! :) En oikeasti pystynyt ajattelemaan että se oli meidän, ja me saadaan ottaa se kotiin mukaan! Se oli elämäni helpottunein ja onnelisin hetki! Ja on sanottava, että elämässäni on ollut paljon onnea! Tähän ei voi verrata mitään!

Se, mitä olin tässä kaikessa pelännyt, itse synnytys, on kaikkein pienin ja kivuttomin hetki. Miksi kukaan ei voinut kertoa sitä etukäteen? Miksi pelkäsin tuota mystistä hetkeä? Nyt tiedän ja nyt kerron sen muillekkin. Sillä keisarinleikkauksessa koet sen pahimman kivun myös, ja sen jälkeen vielä leikkaushaavan hoitoa. Eli kaukaa viisas valitsi tavallisen toimituksen ;)

On tietysti tosiaan vaikeaa ajatella mitä tuleman pitää, jos siitä ei ole kokemusta. Olin jo ajatellut valmiiksi että annan tilanteen viedä mukanaan. Olin tuuminut että otan niitä kivunlievityksiä joita on tarjolla, mutta lääkkeitä pyrin viimeiseen asti välttämään. Kaikkea kuitenkin sain ja olen tyytyväinen että en niistä kieltäytynyt. Mielestäni on täysin turhaa tehdä suunnitelmaa siitä, kuinka sen pitää sujua. Se ei nimittäin kuitenkaan suju niin...
Nyt, kun on, tiedän mitä mahdollisesti odottaa seuraavalla kerralla. Ja voin kertoa että seuraavalla kerralla kun meillä koira synnyttää, ajattelen asioita ihan erilailla ;)

Siinä se nyt on, ihkaelävä pieni ihmisen alku. Kuvassa vain muutaman minuutin ikäinen. (ja puoli kuollut onnellinen mama)
Ensimmäisten kiekaisujensa perusteella, sai pikku neito kutsumanimekseen Undulaatti :)

Kiitos Porvoon sairaalan synnytysosastolle hyvästä hoidosta :)
Ja kiitos ihanalle ukolleni.

Kesä!

Vinku hörppää suoraan hanasta!

Voro ottaa ensi tuntumia uimisen suhteen!

Tuleekos kalua?

Missä jallu luuraa...? ;D

Vinkulla on AINA jano... Siksi on kait parempi hörppää kunnolla!

***

Huligaaneja ja neniä!!

Hyvin mahtuu, vielä...

Vanha sotaveteraani tähyilee...

Onks ihan pakko?

Vinkkari

Nokia, se pääpiru!

Vaakun vakio, yhdellä jalalla...

Vinku

Vauhti kaksikko.

Hyvä jehu, Indi!

Siinä on teille!!

... ZZZzzzzzzZZZZZ.....

The Vinku

Väsynyt vanha pieru...

Nokka.

Iso Nokka

***

Uusi perheenjäsen! Our new member!

Täs mä oon, ja kohta olen uudessa kodissa!
Here I am, and going soon in my new home =)

"Vinku"

Matkalla...

Aikaa sitten, lupasin esitellä omastanäkökulmastani kohteen, AZORIT.

Kuvat kertovat enemmän, kuin tarinat. Tarinaa saari kuitenkin myös pitää sisällään. Kohteeseen saa suhteellisen edukkaita matkoja. Vain 1 matkatoimisto tekee kohteeseen matkoja, ja se on Hispania. Finnair lentää kohteeseen suoraan, ja sitä kautta voi myös löytää lennot ja hotellin itse.

Azorit ovat saariryhmä atlantissa. N. reilu 1500km portugalin rannikolta. Saariryhmä kuuluu Portugalille. Saaret ovat ollet hyvästi eristyksissä, siitä asti, kun ne ovat syntyneet tulivuorten purkauksissa. Tulivuoret ovat edelleen aktiivisia joillain saarilla, ja sen kyllä huomasi. Olimme São Miguelin saarella, joka on saarista suurin. Muillekkin saarille pääsee esim. lentäen, mutta se on melkoisen tyyristä. Viikon matka on riittävä, ellei halua tutustua muihin saariin. Saaret ovat kovin pieniä, ja ne on pian nähty.

Suuria plussia saarelta löytyy mm. aivan mieletön luonto! huhti-toukokuussa saari kukkii, ja se on kyllä varmasti näkemisen arvoista!
Saarella on lyhyet etäisyydet, ja kannattaakin vuokrata auto tai mennä päivän tai puolen päivän jeeppisafarille. Näin näkee saarta parhaiten.
Saaren luontoon kuuluu vain lintuja ja jotakin pikku öttiäisiä. Saarelle ei ole tullut mm. käärmeitä ja isoja hämähäkkejä jne. nilviäisiä, joten patikointi ja käpsyttelyt ovat turvallisia. Saarelta löytyy vain lehmiä, paljon, ja ihmisten muut kotieläimet. Saarella on hyvin vähän koiratouhua. Saaren oma rotu, Cão de Fila de são Miguel. Koirat ovat jalostuneet vain vartioimaan karjaa. Ne ei ole sylikoiria, eikä varsinkaan ystävällisiä! Azorilaiset eivät juuri pidä koirista. Ne ostavat ne vain käyttötarkoitukseen, ei lemmikiksi. Paikallinen oppaamme meinasi pyörtyä, kun kerroin, mitä Portugalinpodengot maksavat Suomessa. Eikä hän myöskään tiennyt omaa kansallisrotuaan! Mutta, hänellä olikin 7 kissaa kotona, mitä voi odottaa??
Lisäksi plussana on miellyttävä ilmasto. Ympäri vuoden n. + 20-25c.

Miinuksena saarella oli ajoittainen sumu ja pilvisyys. Kun olimme lähdössä delfiinejä katsomaan, harmittelimme pilvistä keliä, mutta pilvet olivatkin vain saaren päällä, juuttuneena vuoristoon. Eli merellä paistaa! Kannattaakin siis laitella aurinkorasvat naamalle, vaikka lähtiessä olisikin pilvistä!
Myös nähtävyydet jää näkemättä, jos on sumuista. Saarella ei myöskään ole juurikaan ostosmahdollisuuksia. Rahamme laitoimme vain ruokiin ja juomiin. Pieniä kaupoja on muutamia, ja saarella on 1 iso kauppakeskus, Suomen hinnoissa. Itse keskusta on hiljainen, ja en tiedä, onko saarella yhtäkään yökerhoa... Eli bailaajalle, saari ei sovellu.
Ruoka oli myös melko surkeaa... Viimeisenä päivänä löysimme paikallisen oppaan suosituksesta, hyvän ravintolan. Se olikin ainut paikallinen paikka, jossa sapuska maistui! Kauppakeskuksesta löytyy kyllä nämä perus burgen kingit, pizza hut... ym. Mc Donalds löytyy myös, mutta se on kaupungin laidalla.

Lehmiä, lehmiä, lehmia....! Tiet pullollaan!

Näkymiä hotellimme parvekkeelta.

Tulivuori on sammunut, mutta kraaterin reuna savuaa edelleen. Maa oli niin kuumaa, että paikoin kengän pohjien läpi kuumotti. Myös todella voimakas rikin haju, oli paikoin liiankin voimakas!

Cão de Fila de são Miguel. En suosittele paijaamista...

Rantaa. Jos katselee rannalla oikein tarkkaan, voi nähdä delffiinejä tai valaita! =)

Se on tämä se meidän normaali huonekasvi, limoviikuna...!

Kraateri järviä. Nämä on kuuluisat kaksoisjärvet, vaikka tosin, vesi on sekoittunut jo niin, ettei värieroa enään huomaa...

Tämä on pakko nähdä, jos on yhtään "kummitus" friikki! Hylätty, valtava hotelli. Samaiset Filat kyllä vartioivat myös tätäkin, mutta näky on kuitenkin niin aavemainen, ettei voisi uskoa. Hotelli rakennettiin ja pian se lopetettiin. Maisemat ovat upeat, mutta sijainti on liian syrjäinen. Hotelli avattiin uudestaan 90- luvun alussa, ja sinne tuotiin hienosto huonekaluja aina ranskasta asti. Luxus hotelli kaatui kuitenkin jo alkutaipaleella, ja jäi uudestaan tyhjäksi. Koirat hommattiin vartioon, kun arvohuonekaluja alettiin varastelemaan. Nyt uskoisin paikan saavan olla rauhassa rosvoilta. Hotellille on kaavailtu uutta alkua, mikäli saisivat rakennettua golf kentän lähistölle. Paikka avattaisiin siis golf hotellina... Saa nähdä. Hotelli näkyy massiivisena monesta kohtaa. Varsinkin kaksoisjärviä kiertävältä tieltä.
Runsaassa sumussa paikka oli vielä aavemaisempi!!

Alas rannalle kannattaa kävellä, jos vain kunto kestää. Maisemat ovat mahtavat ylhäältäkin!

Aina on joku, joka haluaa olla spessu!

Delffiini ja valas safarit kannattaa kokea, ehdottomasti!! Vaikka joka kerta ei nappaisikaan, isojen kalojen kanssa. Pikku delffiinejä paikalla on kuitenkin aina, tai saa rahansa takaisin!

*

Kun joku mättää, niin sitten se mättää....

Kuinka huonosta fiiliksestä voi saada hyvän, vaikka kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, ja se saakelin huono tuuri seuraa! Omasta fiiliksestä ja asenteesta on paljon apua. Kun hyvillä mielin kävin lauantai iltana ihanan pehmoiseen hotellin sänkyyn, aloin miettiä, kuinka olin niin hyvällä tuulella, vaikka päivä oli mennyt niiiin penkin alle? Hyvä seura? Huominen? Noh, tässä tapauksessa kummatkin edellä mainituista, ja oma "ei se oo niin vakavaa"- asenne.

Perjantaina lähdimme töiden jälkeen ajelemaan kohti Poria. Matkalla satoi, satoi ja satoi. Onneksi oli hyvä ruoka- parempi mieli! ;) Perjantai ilta sujui lörpötellessä, ja muutama siiderikin tuli naukattua! Hyvin mahduttiin pikkuiseen huoneeseen, vaikka porukkaa olikin... ;) Porilaista teki mieli, mutta ei löytynyt... Edes sämpylällä!

Lauantai valkeni, ihan liian aikaisin! Käytettiin koirat ulkona, ja mentiin syömään. Ulkona mietittiin, pitäiskö laittaa auton parkkimittariin rahaa... "nooh, ei täällä ketään ole tähän aikaan aamusta sakottamassa...". Mentiin tyytyväisenä aamupalalle. Aamupala oli todella houkuttelevan näköinen, ja kokeneena hotelli vieraana, voin kertoa, että se oli myös laadukas! Aamupalalla kuitenkin tuli maksi tylsyys, koska kauan odotetut (ja legendaariset) keitetyt munat, ei oikein vastannut haluja. 7min munat valui reisille! HÄ? Eikös 7 minuutissa saada munasta kovempaa?? Hmm.. olipas ollut huono munan laittaja. Kysäisin asiasta, mutta täti vain kiitti ilmoituksestani, eikä tullut kertomaan siitä sen enempää. Itse keitän kotona 8minuuttia munia, ja tokihan ne ovat nyt hieman tiukempaa. Voiko 1 minuutti olla noin ratkaiseva??
Noh, saimme mahat täyteen, joskin löysät porilais munat sai jäädä...
Haimme kamppeet huoneesta, joka oli n. 7 tuhannen mutkan ja 13 hissin ja 60 oven takana, tavaramme. Iloista oli se, ettei hotelli täti laskuttanut koiristamme. Heh! Onhan meidän koirat niin pieniä ja siistejä... ja eihän niitä ollut taas "kun" 5...
Autolla odottaa, mitäs muutakaan saatana, kuin porilainen PARKKISAKKO!! Voi viddu! Parkkipirkko oli edelleen siinä parin auton päässä, joten, en voinut vastustaa kiusausta " hah! tää on paljon vähemmän kun HELSINGISSÄ!!!" Ja niinhän se olikin, mutta saakeli! Tosin, parkkipaikkoja on kahden hintaisia, niitä edukkaita ja noita hieman kalliimpia! Pyh, saakelin akka on joutunut lauantai aamuna töihin, maksetaan hänelle siis mieluusti tuollainen pikkusumma! Helsingissä keskustan, ihan virallinen, parkkimaksu maksaa enemmän kuin tuo!!
Ajeltiin näyttelypaikalle hyvissä ajoin, vaikka tosin aikataulusta myöhässä. Kasattiin teltta, ja odoteltiin ensimmäistä koiraa kehään. Se oli pikkuinen, ja aivan ihana, Minni! Ja hemmetti, EH!! =( Voi skeida... Noh, seuraavaan kehään... Vares, ja sääli sijoitus... =/

Noh, teltassa istuksellessamme, seuraavaa koiran vuoroa odotellessamme, alkoi sataa. Onneksi kasasimme teltan, MUTTA, vettä tuli niiiiiin paljon, etten ole hetkeen nähnyt! Sitä satoi jopa teltasta sisään, kun saumat ei enään kestäneet. Kirsin kanssa roikuttiin etulipassa. Hetki meni, ennen kuin oikeasti sade loppui...
Vettähän tuli niiiin paljon, että hetkessä oli lammikoita reippaasti! Juuri ennen siis viimeisten koirien kehään menoa, pludasin pikkuiseen lammikkoon, jonne sandaalini jäi kiinni. Kun nykäsin sandaalin mukaan, roiskasi se vettä, kuravettä, ympäriinsä. Koira, ja koko lahkeeni oli ihan kurassa... Voi ei!!! Onneksi, asiat taas järjestyi, pikaisella toiminnalla! Viimeiset koirat, saivat lämmintä kättä, ja esiintyminenkin oli, mitä oli... Mutta, lähdimme kuitenkin hyvillä mielin näyttelystä. Matka Tampereelle, kaveri juna asemalle ja hotelliin!
Ruokaa napaan, koirat lenkille, suihkuun ja sitten vain pötköttelin! Siellä, peiton alla, tämä ajatus sitten lähti. Kuinka oli hyvä mieli, vaikka olikin niin monta pientä ja isompaa negatiivista asiaa. Taitaa todella olla asenne kysymys. Sillä hetkellä, pehmeässä sängyssä, peiton alla, ei ollut yhtään huonoa asiaa. Karvakorvat tyytyväisinä, ja olin jo aikaisin menossa nukkumaan. Huomenna parempi päivä!! =)

Kuva kertoo...

Hätätiedotteita... Joo...

Perjantai iltaani vietellessä, loikoilin sohvalla ja katselin telkkua. Yks kaks ruudussa alkaa pyörimään punainen huomioteksti, runsaiden piippausten kera; "Karhu on purrut lenkkeilijää Lappeenrananssa!!" Mitä helvettiä! Mitä ihmettä minä teen tuolla tiedolla?? Asun monen sadan kilometrin päässä Lappeenrannasta!!
Ääni ei lakkaa vaikka laitan televisioni hiljemmalle, ja teksti jatkaa kulkuaan. Kova piippaus jatkuu, niin että minun on pakko sulkea televisio. En kuullut ohjelman puhetta laisinkaan, joten, tuijotin tyhjää telkku ruutua sitten... =(
Kauankohan se jatkuu??

Hetken mietittyäni, muistin että vanhempani olivat tänään lähteneet Lappeenrantaan. Ei muuta kuin hätäviestiä eteen päin. Isäni kiitti tiedosta, ja toivoi, ettei karhu tulisi samaan teatteri näytökseen!!

Pieni hyöty tästä oli, mutta ennen kaikkea, minua alkoi harmittamaan pitkäkestoinen piipitys ja ohjelman katsomisen häiriköinti. Viimeksi, heräsin keskellä yötä tuohon samaan piippaukseen. Televisio meni itse jopa päälle, ja herätti meidät tuolla piipityksellä! Ja mitä? Saimme tiedon että jossain perkeleen perähikiällä on jonkun tehtaan palo!! Voi morjens! Tätäkö varten pitää koko saatanan Suomi herättää??

Tällaiset ilmoitukset ovat erittäin hyviä, tehokkaita ja ennen kaikkea tärkeitä.
Mutta rajansa kaikella... =/ Eikö noitakaan saa jotenkin alueellisiksi? Niin kuin on alue uutiset?? Pohjanmaalla ei näy etelän uutiset...

Olikohan karhu niin vaarallinen, että siitä tuli kuitenkin varoittaa etelässäkin... Jos se oli tälläinen karhu?

Taidan mennä katsomaan DVD:tä!

Vanha vuohi...

Vanha koira... Maailman mukavin kaveri. Oppinut, ja hyvin tunnettu. Olen saanut etuoikeuden elää monen vanhan koiran kanssa. Kaikki tähän astiset omat koirani, on elänyt vanhoiksi. Ensimmäinen koirani eli 1kk vajaa 15 vuotiaaksi, päivälleen. Seuraava vanha koirani täyttää seuraavaksi 12 vuotta. Mielestäni kunnioitettava ikä.

Vanhuus tuo mukanaan omia juttuja, joita pitää huomioida. Vanhan vuohen kuulo häviää, kävely tyyli muuttuu, näkö ja muut aistit heikentyvät, jaksaminen hiipuu, ja unen tarve lisääntyy.
Kevään ja kesän aikana olen huomannut nämä kaikki muutokset, ja monta muutakin asiaa. Ruoka ei maistu, ainakaan näin lämpimällä. Vanhus mellakoi ääritoimin, se hyökkäsi kauko- ohjattavan auton kimppuun agressiivisesti, se myös pisteli naapurin pari kissaa hengiltä, se ei tottele enään, vaan livistää, eikä ole kuulevinaan, ja ei myöskään kuule. Eilen, saunasta tullessani päästin koirat autosta (jonne ne on pakko laittaa jos ei voi vahtia, koska vanhus lähtee naapuriin etsimään lisää kissoja muuten), vanhus tepsutteli metsän laitaan. Katsoi taakseen, ja ilmeisesti varmistui, että olen tarpeeksi kaukana, ja pötki pusikkoon. Huudoistani (todella kovista) huolimatta, vanhus hiippaili vain eteen päin. Olipas sitten kiva rynnätä saunan raikkaana, sandaalit jalassa rämeikköön koiran perään. Jos vanhuksen päästää liika kauas, se ei enään kuule kutsujasi. Noh, sain vanhuksen kiinni, ja hän hieman vastahakoisesti sitten palasi luokseni. Mutta kun suunta oli vaihtunut, se jatkoikin ohitseni, "hahaa, pääsee täältäkin naapuriin!!". Tässä vaiheessa laitoin kyllä kaverin takaisin autoon.
Tänään kaivoin hyllystä juoksunarun, jonka aijon asentaa mökin pihaan, sillä en aijo koko aikaa vahtia vanhusta. Muut pysyvät kyllä pihassa, jos vanha vuohi on myös.

Tästä vanhuksesta on tullut kuriton vanhus. Tulee monta vanhainkoti vitsiä heti mieleeni, jotka sopivat tähänkin vanhukseen. Ensimmäinen vanha pappani oli hyvin erillainen. Se ei ollut tuollainen livistäjä, vaan oli kuin ennenkin, se ei vain kuullut mitään. Se ei tahallaan tehnyt konnuuksia, vaan oli ihan leppoisa vanhus.

Vanhoihin koiriin (kuin myös muihinkin vanhuksiin) tulee suhtautua lempeästi. On muistettava, että jokainen hengenveto voi olla viimeinen, kun ikää on reilusti. Vanha koira tarvitsee erityistä huomiota. On huolehdittava, että sillä on vettä ja sopivat pedit. Ruoka on tärkeää. Ulkoilut tulee tehdä vanhan koiran ehdoin. Jaksaako se vai ei? Kesä helteillä on otettava mukaan vettä ja mielellään vaikka viilentävä pyyhe. Pausseja pitää pitää, ja mikä parasta, jos vanhus voisi olla vapaana. Se saisi kävellä omaan vauhtiinsa. Eläinlääkärissä olen käyttänyt kaikki vanhat koirani pappa tarkastuksella aina. Toisella todettiin maksavika ja toisella nivelrikko pappa tarkastuksissa. Näitä voi sitten hoidella ja helpottaa koiran oloa, hyvissä ajoin.

Vanhat koirat saavat ainakin minut heltymään, samoin kuin pennut. Näitä kumpaakin tietysti yhdistää se sama asia, että kummallakin on erikoistarpeita.
Pitäkää hyvää huolta vanhuksistanne. Ne ovat ansainneet erikoiskohtelua. Juustopala silloin tällöin, ja sängyssä nukkuminen on varmasti papoista mukavaa. Ekstra rapsuttelut ja hierominen virkistää varmasti! Suhtaudu vanhan koiran aistien heikentymiseen ymmärtäväisesti. Se on kuitenkin kulkenut monet vuodet kanssasi, ja mielestäni ansainnut hyvät eläkepäivät. Anna siis vanhuksellesi mukavat eläkepäivät. Ei veteraani ikäistä koiraa tarvitse enään raahata näyttelyissä tai harrasteissa. Vanhat koirat nauttivat toden näköisesti paljon enemmän pihalla pötköttelystä ja rapsutteluista!!

Syksyllä, vietämme oman papan 12- vuotis syntymäpäiviä. Toivon, että saan nautia tämän kurittoman vanhuksen seurasta vielä senkin jälkeen monta vuotta!!

Taivas lyö tulta...!

... Tai ukkosta ;)
Tämä aika vuodesta, ja hetki tästä eteen päin, on siitä hauskaa, että ukkoset ovat yleisiä. Tälläiset helteet taitavat niitä vielä voimistaa. Meidän perhe on varsinaisia ukkos friikkejä. Muinoin, kun asustimme kerrostalossa, ja polttelimme tupakkia, niin saatoin istua tuntitolkulla parvekkeella kessuttelemassa, ja ihmettelemässä ukkosta, salamointia, tuulta, sadetta jne.

Kaikkein parhain fiilis on silloin, kun näkee yli mustat pilvet, ja alkaa tuulemaan.... =D
Meikeläistä ei kyllä silloin saa pois maisemista!

Jos haluaa ukkosia bongailla ja tutustua aiheeseen enemmän, löytyy infoja mm. täältä
Eniten käytän tätä, tutkaillessani säätä. Tällä kartalla voi myös nuuskia, onko ukkosta mahdollisesti tulossa, vai vaan ehkä sadetta.

Kummallista ukkosessa on se, että esim. moni koira pelkää ukkosta. Ystäväni koira meni aina n. puoli tuntia ennen ukkosta sängyn alle. Eikä se koskaan erehtynyt! ;)

Nyt ukkosia bongaamaan!
*

Onko kuvaan enään mitään lisättävää...?

Luulin aina, että taxi kuskit osaisi ajaa ja tietäisi liikenne säännöt...? No se suun soittaminen, jota viimeksi kuulin taxi kuskilta ja tämä kuva kertoo kaiken... Hyvä, hyvä!!

Ja kitara soi!

Hääkausi on taas avattu, ja menneissä häissä oli bändi soittamassa (niin kuin aina tietty...). Seurailin bändin toimia. Bändi koostui kolmesta jampasta, auto, iso peräkärry ja julmetusti kamaa! Auton pojat saivat ihan soittopaikan viereen, ja äkkiäkös kamat olivat kasassa. Ripeetä menoa, vaikka itse artistit roudasivat kamansa ja laittoi ne toimimaan.

Soiton alkaessa tuumin, miten palkkio menee? Jos kaikki kantaa kamat ja virittelee ne paikoilleen, yksi soittaa rumpuja, yksi bassoa (vai mikälie kitara se olikaan), ja yksi soittaa kitaraa ja laulaa lisäksi. Laulaja myös teki kaikki väli höpinät, jolla aikaa muut hörppivät lonkeroa... Joten laulaja kait oli kuskikin...? Kuka saa suurimman osan palkkiosta, vai meneekö se tasan kolmeen pekkaan? Vai? Eikö laulaja tee kuitenkin isoimman työn? Tai ainakin kahden tyypin työn, sillä monessa bändissä laulaja on erikseen... Onko muut sitten katkeria, kun yksi saa enemmän? Vai onko yksi katkera, että tekee tuplana duunia, ja saa saman kuin muut?

Omissa häissäni ollut aivan mahtava bändi, otti muistaakseni keikastaan 300e... Heitä oli myös 3, joten 100e äijään?
Se on selvä, että bändi on pakko olla, ja vaikka niitä tuntuu olevan pilvinpimein tarjolla, huomasin itse ainakin, että niitähän ei sitten ollutkaan kun tarvis oli. Onneksi Bestmanin duunikaveri oli bändissä, jotka sitten pelastivat meidät, erittäin hauskalla ja miellyttävällä musiikilla. =)
Jotta saa hyvän bändin, niin parasta olla hyvissä, hyvissä ajoin liikenteessä. Kyseinen bändi edellisissä häissä oli myös oikein oiva. Samoin toki häätkin. =)

*

Postilla piisaa hommaa!

Etanaposti, taitaa nykyään olla jo harvinaista "tavan" kansalaisen käytössä. Yrityksetkin koittavat siitä päästä eroon, lähettelemällä laskuja sähköpostilla ja mitälie, sähköisiä laskuja... Noh, Postilla on ilmeisesti nyt hommat olleet vähissä, kun ovat alkaneet itseään työllistää. Lähetimme Sipooseen korusähkeen. Sähke meni perille, ja hetken kuluttua postilta tuli lasku, ei vain 1 vaan 3 laskua, eri kuorissa, samasta asiasta. Soitin postiin ja kyselin, että mitä? "No pahoittelemme, kun meillä on nyt mennyt masiinat sekaisin, ja kaikki sähke laskut on lähtenyt kolmeen kertaan. Heitä laskut pois, saatte myöhemmin vielä sen oikean laskun". Eli siis 4 laskua samasta asiasta? Noh, on ainakin lajittelussa hommaa postilla. Nyt tästä on hetki kulunut aikaa, ja se neljäs lasku saapui. MUTTA, mukana tuli myös 3 hyvityslaskua, eri kuorissa, niille jo roskiin heitetyille laskuille... hmm... Mitäs sitten vielä...?

Lähetin myös hiljattain laskun asiakkaalleni Espooseen. Yläkulmassa kirjeessä on toki oman yritykseni osoite, lähettäjänä, niin kuin pitää? Niin mitä? Sain seuraavana päivänä leimatun kirjeeni takaisin...? HÄ? Menin postiin kirjeeni kanssa, ja täti oli ihmeissään... Kuinka kaikki on voinut mennä samaan halpaan, ja kuinka vielä postin jakaja on tuonut kirjeen, vaikka näkee osoitteen olevan muualle...? Noh, kirje lähti samaan hintaan Espooseen. Toivottavasti on mennyt perille...

Tälläisenä aikana, on tietysti ihan hyvä tehdä tälläistä, jotta kaikilla on oikeasti hommia, eikä ketään tarvitse irtisanoa... ;)

*